KUVA: VILLE MIETTINEN
Kuva: Ville Miettinen
Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee jo tomerasti kasvupalvelupilotteja, vaikkei niiden vaatimaa lakia ole vielä hyväksytty. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov pitää marssijärjestystä omituisena.

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut päättyvät vuoden 2018 lopussa, ja kaikki kokeilujen piirissä olevat asiakkaat ohjataan vuoden 2018 lopussa TE-toimistojen asiakkaiksi, työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti tiistaina.

Kokeiluissa mukana ollut henkilökunta siirtyy kokeiluista takaisin ja TE-toimistojen palvelukseen.

– TE-toimistot ovat tehneet siirtymäsuunnitelmat asiakkaiden palvelujen jatkuvuuden turvaamiseksi. Asiakastiedot siirtyvät kokeiluista TE-palveluihin ja asiakkaiden palvelu jatkuu TE-toimistoissa normaalisti. Asiakkaalle tiedotetaan etukäteen vuoden vaihteen muutoksista eikä asiakkaille tule muutoksen johdosta hankaluuksia, teollisuusneuvos Jarkko Tonttila kertoo TEMin tiedotteessa.

Kokeilulaki viipyy

Kokeilujen päättäminen on herättänyt kokeilualueilla ja Kuntaliitossa voimakasta vastustusta, mutta TEM on pitänyt kiinni linjauksestaan. Sen suunnitelmissa on käynnistää kasvupalvelupilotit, joissa testataan suunnitellun kasvupalvelumallin järjestämistä ja tuottamista ja etsitään uusia toimintamalleja ja hyviä käytäntöjä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



TEMin mukaan kasvupalvelupilotit on tarkoitus käynnistää vuoden 2019 alkupuolella.

Tarkkaa tietoa pilottien alkamisesta ei kuitenkaan ole, vahvistaa kehitysjohtaja Elisabeth Heinonen TEMistä.

Osa henkilöasiakkaiden palvelua koskevista piloteista edellyttää kokeilulainsäädännön hyväksymistä eduskunnassa, mutta kyseinen laki on käsittelyjonossa eduskunnassa. Kokeilulain eteneminen edellyttää sote- ja maakuntalakipaketin hyväksymistä.

– Toivomme mahdollisimman pikaista käsittelyä ja voimaantuloa, mutta eduskunnan olevien lakiesitysten ruuhka on merkittävä. Sen takia viivästystä on tapahtunut, Heinonen sanoo.

Heinonen ei pidä todennäköisenä, että koko uudistus tyssää lakien viivästymiseen, mutta Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina on toista mieltä.

Reinan mukaan on hyvin mahdollista, että lakia ei saada lainkaan hyväksyttyä, ja se lopulta raukeaa, kun hallituskausi päättyy.

– Edessä on paluu alkupisteeseen: resurssit hajotetaan, työttömät siirtyvät takaisin te-toimistoon, yhteinen tekeminen lopetetaan ilman että olisi mitään tarvetta.

– Käteen jää vain se, että on lopetettu hyvät toimintamallit ja hyvät kokeilut, eikä mitään ole tilalla. Tämä on ihan järjestön tilanne, Reina sanoo.

Timo Reina reagoi TEMin päätökseen Twitterissä tiistaina.

Filatov: Outoa että pilotteja suunnitellaan vaikkei lakia ole

Työministeri Jari Lindströmiltä, sin., on odotettu selontekoa siitä, mitä kokeilujen hyviä käytäntöjä voidaan hyödyntää kasvupalvelupiloteissa, ja miten. Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajan Tarja Filatovin, sd., mukaan perusteellisesta selvyyttä tästä ei ole saatu.

– Ministeri on vain luvannut, että asiakkaat palvellaan ja pilotit ovat tätä varten. Mutta pilottilaki seisoo jumissa perustuslakivaliokunnassa. Ja tämän ministeri hyvin tietää, Filatov sanoo.

Filatov arvioi, että jos perustuslakivaliokunnasta ei tule suuria muutoksia soteen, niin hallitus yrittänee puristaa maakuntakokonaisuuden läpi.

– Ns. pilottilain ongelma on se, että talossa on samaan aikaan käsittelyssä laki ja sen kumoava laki. Jos ministeriö aloittaa loppuvien kuntakokelun asiakkaiden palvelut piloteilla vasta, kun pilottilaki mahdollisesti on säädetty, niin väliin tulee pitkä aukko, koska lain käsittely menee ensi vuoden puolelle.

– Toisaalta on outoa, että uusia pilotteja valmistellaan täyttä häkää, vaikka ei ole tietoa millaiseksi pilottilaki muotoutuu. Viisaampaa olisi jatkaa kuntakokeiluja tai tehdä korvaavat pilotit nykylain sallimissa puitteissa, Filatov näkee.

Elisabeth Heinosen mukaan piloteissa on tarkoitus ottaa mallia kokeiluista ainakin käyttämällä omavalmentajamallia, työttömän rinnalla kulkevan henkilökohtaisen sparraajan käyttämistä.

– Suuri osa asiakkaista tarvitsee sparraavaa tukea omaan työnhakuunsa ja oman tulevaisuutensa jäsentämiseen.

Heinosen mukaan palvelusta on tarkoitus tehdä yksityiskohtaisempaa ja henkilökohtaisempaa.

TEMin suunnitelmia on arvosteltu, muun muassa Kuntaliitto on suhtautunut niihin kriittisesti, samoin Pirkanmaan työllisyyskokeilun edustajat. Huolta kannetaan muun muassa siitä, miten käy kokeiluissa tiiviiksi rakennetuille palveluketjuille.

– Tahtotila on ottaa hyödyt irti, sen takiahan kokeiluja ja pilotteja tehdään. Käytännöt vaihtelevat eri alueilla, mutta valmistelu alueiden kanssa on ollut hyvin rohkaisevaa. Esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalla suunnitellaan tiiviisti allianssimallia kuntatoimijoiden kanssa Heinonen sanoo.

Uusi hallitus, uusi suunta?

Reina pitää kokeilujen kohtaloa ja TEMin toimintaa surullisena tarinana. Hän ei näe TEMin mahdollistavan joustavaa siirtymistä palvelusta toiseen asiakkaille, jotka ovat olleet alueellisissa kokeiluissa mukana, eikä kokeiluissa kehitettyjen hyvien käytäntöjenkään siirtymistä kasvupalvelupilotteihin.

– Kaikki järkisyyt ja myös hallituksen omien linjausten noudattaminen olisi puoltanut sitä, että TEM olisi valmistellut kokeilujen jatkon niin pitkäksi aikaa, että olisi toteutunut joustava siirtymä uudenlaiseen kasvupalvelumaailmaan, ja että allianssimalleja olisi voitu ottaa käyttöön. Rakenteellisen työttömyyden alentaminen vaatii kaiken mahdollisen saatavilla olevan osaamisen ja panostuksien käyttöönoton.

Yksi skenaario Reinan mukaan on, että uudistusta ei tällä hallituskaudella enää saada käyntiin, ja seuraava hallitus suhtautuu asiaan toisella tavalla ja mahdollistaa kokeilujen hyvien mallien soveltamisen.

– Mutta sekin on valitettavaa, koska tulee joka tapauksessa pitkä tauko ja palataan ennalleen. Kukaan ei tiedä miten kasvupalvelut tulee etenemään. Toivottavasti uusi hallitus näkee paremmin kuntien potentiaalin ja mitä voitetaan sillä että yhdistetään vastuuta ja resursseja.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Parasta olisi ja on, että yritys- ja kasvupalvelut pidetään kunnissa. Yritys- ja työvoimapalvelut tukevat kuntien tärkeää elinvoimatehtävää. Tässä on jo aivan tarpeeksi nähty, millaista sähläämistä kokeilutkin ovat olleet – ja juurihan tässä samassa lehdessä kuntaliiton Reinakin moittii järjettömäksi huonosti ajoitettuja kokeilujaksoja. Uusia kokeiluja kovasti valmistellaan, vaikka ei ole lakia, johon kokeilut perustuisivat!

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*