KUVA: VILLE MIETTINEN
Kuva: Ville Miettinen

Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyspakettiin kuuluvat kaupunkikokeilut saivat aikaan kysymysten ryppään erityisesti pienissä kunnissa. Esimerkiksi Kuhmon kunnanjohtaja Tytti Määttä muistutti twiitissään hallitusohjelman lupauksesta tunnistaa alueiden erilaisuus. Työllisyyspaketin kokeiluihin voivat hakea kuitenkin keskuskaupungit.

– Onko hallitusohjelman kirjaus kuollut kirjain? Määttä kyseli.

Ylivieskan kaupunginjohtaja Maria Sorvisto sanoo kokeilua huolestuttavaksi. TE-palvelut ovat jo nyt pääosin keskuskaupungissa, eikä asiakkaiden henkilökohtainen palvelu toteudu.

– Todella harmittavaa, että pilottiin valittiin vain keskuskaupungit. Se miten pienet kunnat pääsevät osallistumaan yhteistyöhön, on nyt keskuskaupungista ja sen aktiivisuudesta kiinni.

Sorvisto sanoo, että Ylivieska on TE-palveluiden järjestämisestä kiinnostunut ja lähtee mukaan keskustelemaan, jos siihen on mahdollisuus.

Hän muistuttaa, että yksittäisissä kunnissa on paras alueen ja ihmisten tuntemus.

– Meillä iso maakunta, Kuusamosta Reisjärvelle. Yli sadan kilometrin matkat ovat asiakkaille liian pitkiä, Sorvisto huomauttaa.

Tuki kohdentuu asiakasmäärän mukaan

Teollisuusneuvos Jarkko Tonttila TEMistä sanoo, että ympäryskunnilla on mahdollisuus lähteä keskuskaupungin kanssa mukaan yhteiseen hankkeeseen. Esimerkiksi Pirkanmaalla kaikki maakunnan kunnat ovat tekemässä näin.

– Kokeilulainsäädännössä säädetään kullekin mukaan lähtevälle kunnalle erikseen asiakasvastuu. Tavoitteena on, että jos samassa kokeilussa on mukana useampi kunta, kunnat keskenään sopivat toiminnoista ja niiden hoitamisesta.

Kokeiluja varten kuntiin ohjataan sekä henkilöresursseja että työllisyysmäärärahaa. Niitä kohdennetaan kunkin kunnan asiakasvolyymin mukaan, toisin sanoen mitä pienempi kunta ja mitä vähemmän asiakkaita, sitä vähemmän kohdentuu resurssia.

– Jo tuon takia on järkevää, että kunnat katsoisivat yhdessä resurssien käyttöä.

Tonttila muistuttaa Pirkanmaan työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta aiemmasta kokeilusta, jossa kymmenen kuntaa sopi vapaaehtoisesti keskenään työllisyyspalveluista.

– Yhteistyö on järkevää, sillä muutoin kaikki toiminnot sirpaloituvat pieniin yksiköihin, ja silloin niitä on vaikea hoitaa.

Kokeilussa palvelujen piiriin tulevat Kelan etuuksia saavat työttömät työnhakijat, joilla on tarve saada henkilökohtaista palvelua. Mukaan tulevat myös kaikki maahanmuuttajataustaiset työnhakijat sekä nuoret.

Tonttila huomauttaa, että edelliset kokeilut ovat jääneet lyhyiksi ja niissä on ollut mukana heterogeenisiä ryhmiä. Vaikuttavuusarvioita on ollut vaikea tehdä.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä