Eläkeläiskotitalouksien sisällä tulojen hajonta on suurta. (Kuva: Ville Miettinen)

Suomessa oli vuonna 2015 runsaat 890 000 eläkeläiskotitaloutta. Määrä on kasvanut kahdessa vuodessa runsaalla 20 000:lla, käy ilmi Tilastokeskuksen tuoreesta tulonjakotilastosta.

Maan kaikista kotitalouksista joka kolmas on eläkeläiskotitalous. Vielä 1980-luvun lopulla eläkeläiskotitalouksien osuus kaikista oli neljännes.

Myös työttömien kotitalouksien lukumäärä on kasvussa taantuman pitkittymisen vuoksi. Vuonna 2015 työttömiä kotitalouksia oli 177 000, kun niitä 2010-luvun vaihteessa oli 50 000 taloutta vähemmän. 1990-luvun alun laman aikoina työttömiä kotitalouksia oli vielä selvästi enemmän kuin nyt, enimmillään lähes 220 000

Kaikkiaan Suomessa oli vuonna 2015 runsaat 2 656 000 kotitaloutta, mikä oli 15 000 kotitaloutta enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Palkansaajakotitalouksia oli Suomessa vuonna 2015 noin 1,25 miljoonaa, mikä on jo selvästi alle puolet kaikista kotitalouksista. Vielä 1980-luvun lopulla palkansaajakotitalouksien osuus kaikista kotitalouksista oli 60 prosenttia.

Lisää aiheesta Tilastokeskuksen verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä