Helsinki pyrkii maailman toimivimmaksi kaupungiksi, pormestari Jan Vapaavuori linjaa. (Kuva: Ville Miettinen)

Helsinki haluaa maailman toimivimmaksi ja maailman parhaiten digitalisaatiota hyödyntäväksi kaupungiksi, ja palkkaa sitä varten digitalisaatiojohtajan, kertoi pormestari Jan Vapaavuori puhuessaan konsultointiyhtiö CGI:n järjestämässä Ratkaisu 18 -tapahtumassa torstaina.

Pääkaupungilla on jo käynnissä monia digihankkeita, ja avoimesta datasta on tullut jo elimellinen osa Helsingin kaupungin toimintaa. Uudessa kaupunkistrategiassa Helsinki on asettanut tavoitteekseen olla maailman toimivin kaupunki. Digitalisaatiolla on tämän vision toteuttamisessa aivan keskeinen rooli.

Vapaavuoren mukaan digitalisaatio tulee ottaa vakavasti ja murroksessa kaupungin tulee olla aktiivinen toimija, ei sivustakatsoja.

– Digitalisaatio ei ole vain työkalu, vaan kaiken tekemisen perusta.

Vapaavuoren mukaan maailmalla kovin kisa kaupunkien keskinäisessä kehityskisassa käydään liikenteessä ja sen toimivuudessa.

Vieraillessaan hiljattain Yhdysvalloissa Vapaavuori sanoo havainneensa, että Suomella ja Helsingillä on aidosti hyvä maine maailmalla. Tätä tulisi hyödyntää, mutta mahdollisuudet eivät ole aina niin notkeat kuin kenties olisi hyväksi.

– Suomi on varman päälle pelaamisen malliesimerkki. Tehdään hyvää mutta kestää pitkään. Tehdään harvoin mokia mutta se kestää pitkään. Maailma muuttuu ja meidänkin pitää olla nopeampia, Vapaavuori sanoi.

Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko kommentoi Jan Vapaavuoren puheenvuoroa Twitterissä.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä