Arkistokuva: Matti Pikkujämsä

Kunnilla  ja kuntayhtymillä on nyt mahdollisuus hakea taloudellista tukea kesätyöntekijän työllistävään kiertotaloushankkeeseen. Koronan vuoksi moni on jäänyt vaille töitä ja esimerkiksi monen nuoren kesätyöhaaveet ovat jäissä. Samaan aikaan taustalla jyllää ilmastokriisi. Aikamme kriisit mielessä pitäen Sitra on avannut kunnille ja kuntayhtymille Kesätöitä kiertotaloudesta -ideakilpailun.

Ideakilpailussa etsitään kesällä 2020 toteutettavia kuntien kiertotaloutta edistäviä hankkeita. Valitut kunnat palkkaavat Sitran rahoituksella kesätyöntekijän hankkeen toteuttamiseksi.

Sitran kiertotaloustiimin asiantuntija Riikka Leppänen kertoo, että kilpailuun toivotaan nimenomaan ideoita uusista tavoista parantaa kunnan kiertotaloutta. Tarkoituksena ei siis ole tukea esimerkiksi sijaisuuksia tai muita jo käynnissä olevia kiertotaloushankkeita.

– Tarkoituksena on auttaa kuntia vihreässä elvytyksessä. Kunnat tietävät kuitenkin itse parhaiten, minkälaisia uusia hankkeita ne tarvitsevat kiertotaloutensa kehittämiseen, Leppänen sanoo.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Ideakilpailun tavoitteena on kannustaa kuntia kehittämään alueillaan kiertotaloutta, jotta talous olisi tulevaisuudessa kestävämmällä ja myös paremmin kriisejä kestävällä pohjalla. Samalla tarkoituksena on luoda kuntiin työpaikkoja taloudellisesti hankalina aikoina.

– Kestäviä hankkeita voidaan tehdä kunnissa esimerkiksi ruohonjuuritasolla. Palkattava henkilö voi olla minkä ikäinen vain, esimerkiksi koronan vuoksi lomautettu vanhempi ihminen tai nuori kesätyönhakija, Leppänen sanoo.

Työllistettävä kesätyöntekijä voi puolestaan olla minkä ikäinen vain. Sitran rahoituksen osuus kesätyönytekijän palkasta on 2 000 euroa kuukaudessa sekä työntekijämaksut. Hankkeet voivat olla pisimmillään kahden kuun mittaisia. Rahoituksen saaja voi halutessaan korottaa palkkaa omakustanteisesti. Yksi hanke voi saada enimmillään 6000 euroa.

Hakukriteerit

Kesätyötä kiertotaloudesta -ideakilpailussa suomalaiset kunnat  ja kuntayhtymät voivat hakea rahoitusta hankkeisiin, jotka:

  1. edistävät kiertotaloutta kunnassa,
  2. ovat selkeästi uusia hankkeita ja
  3. työllistävät kesätyöntekijän (nuoren tai vanhan).

Kesätyötä kiertotaloudesta -ideakilpailun haku on auki 8. toukokuuta asti. Hakuohjeet löytyvät  Kesätöitä kiertotaloudesta -ideakilpailun sivuilta: https://www.sitra.fi/hankkeet/kesatoita-kiertotaloudesta/ .

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*