kuva: PIXABAY
VM:n budjettehdotus ei sisällä kuntien kannalta yllätyksiä. Suurin kysymys on, mihin suuntaan yleinen taloustilanne kääntyy.

Kunnat voivat olla melko tyytyväisiä valtiovarainministeri Mika Lintilän, kesk., talousarvioehdotukseen vuodelle 2020.

– Hallitusohjelman kirjaukset olivat kunnille myönteisiä, ja budjettiehdotus näyttää olevan hallitusohjelman mukainen. Mitään suuria yllätyksiä se ei kuntien kannalta sisällä, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen sanoo.

Karhusen mukaan suurin riski kunnille on talouden mahdollinen taantuma.

– Ongelmia syntyy heti, jos työllisyyskehitys sakkaa ja valtio lähtee leikkauslinjalle, sillä kuntien kustannusten kasvu jatkuu joka tapauksessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Merkittävintä on kunnille maksettavien peruspalvelujen valtionosuuden noin 1,1 miljardin lisäys kuluvan vuoden budjettiin verrattuna. Teknisesti valtionosuudet näyttävät putoavan 1,2 miljardia viime vuodesta, mutta nyt kunnille maksettavat verotulomenetysten 2,3 miljardin euron kompensaatiot on eriytetty omalle momentilleen.

Valtionosuuksissa on huomioitu varhaiskasvatuspalveluihin tulevat menolisäykset. Lisäksi kunnille luvataan uusiin tehtäviin ja velvoitteisiin täysimääräinen valtionosuus. Kustannustenjaon tarkistus vuoden 2017 perusteella tuo vielä 107 miljoonaa plussaa kunnille.

– Näyttää oikeastaan varsin hyvältä. Mitään yllättäviä leikkauksia budjettiehdotus ei sisällä, vaan linjaukset ovat odotusten mukaisia ja kuntien kannalta myönteisiä. Pieni riski tulee siitä, kuinka tehtävien lisäysten kustannukset lopulta kompensoidaan – minkälaisia vaikutuslaskelmia niistä tehdään ja millaisiksi kustannusvaikutukset arvioidaan, Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio sanoo.

Minna Punakallio kommentoi budjettiehdotusta myös Twitterissä keskiviikkona. Keskusteluun osallistui myös ministeri Lintilän valtiosihteeri Maria Kaisa Aula:

Myös Punakallion mielestä kuntatalouden suurin kysymysmerkki on yleinen talouskehitys.

– Jo nyt valtio velkaantuu, vaikka talous vielä kasvaa. Kuinka käy, jos talouden pohja pettää? Jossakin vaiheessa valtion velkaantuminen iskee myös kuntiin.

Valtiovarainministeri Lintilän talousarvioehdotus vuodelle 2020 budjettiesityksen loppusumma on 57 miljardia euroa. Hallitus käsittelee talousarviota budjettiriihessään 17.−18. syyskuuta. Samalla käsitellään julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2020–2023.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*