Pieksämäen asemalla on parhaillaan käynnissä asematunnelin peruskorjaus ja laajennus. (Kuva: Jorma Ylönen)

VR on päättänyt luopua 25 matkustaja-asemastaan lähivuosien aikana. VR kertoo käyvänsä
neuvotteluja asemarakennusten tulevaisuudesta ensisijaisesti kaupunkien ja kuntien kanssa.

– Kaupungeilla ja kunnilla on monenlaisia tarpeita ja toiveita asema-alueiden palvelujen ja maankäytön kehittämiselle. Asemiemme siirtyminen niiden omistukseen helpottaisi liikkumisen palveluiden, matkaketjujen sekä yleisemminkin kaupunkirakenteen kehittämistä paikalliset tarpeet huomioiden, toteaa kiinteistöyksiköstä vastaava talousjohtaja Erkka Repo VR:n tiedotteessa.

VR omistamat asemat ovat Akaan Toijala, Helsinki, Hyvinkää, Hämeenlinna, Joensuu, Järvenpää, Kajaani, Kerava, Kolari, Kotka, Kouvola, Kuhmon Vartius, Kuopio, Kemijärvi, Lahti, Lappeenrannan Vainikkala, Mikkeli, Oulainen, Parkano, Pieksämäki, Riihimäki, Siilinjärvi, Tampere, Turku, Turun Kupittaa, Tuusulan Jokela, Varkaus sekä Tohmajärven Niirala.

Parkanon kaupunginjohtaja Aki Viitasaari ei ole innostunut ajatuksesta, että Parkanon kaupunki lähtisi omistamaan ja ylläpitämään asemaa. VR:n väki on esitellyt Parkanon asemaa ja sen ympäristöä kaupungin edustajille.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Ymmärrän toki VR:n ajattelun lähtökohdat ja odotamme, että VR:ltä tulee kaupungille tarjous, mutta idea ei tunnu kovin hyvältä. Tietysti voisimme kehittää asemaa sen jälkeen mielemme mukaan, mutta kun asema liittyy olennaisesti VR:n liiketoimintaan, niin miksi kaupungin pitäisi lähteä sitä ylläpitämään, Viitasaari pohtii.

-Kunnilla on jo ihan riittävästi tehtäviä ja kiinteistöjä ilman asemarakennusten ylläpitoa. Moni kunta on jo nyt ongelmissa kiinteistöjensä kanssa, Viitasaari sanoo.

Helsingin ja Tampereen asemista VR ei aio luopua. Myös raja-asemien tilannetta tarkastellaan erikseen.

Asemakiinteistöjen omistajuus on jo hajautunut eri tahoille. VR:n lisäksi asemia omistavat esimerkiksi Väylävirasto, Senaatti, yksityiset yritykset ja kunnat. Yhteensä Suomessa on 64 matkustajaliikennettä palvelevaa asemarakennusta.

VR peruste asemista luopumiselle on lipunmyynnin ja matkustajainformaation siirtyminen digikanaviin. Myös odotustilojen tarve on vähentynyt, kun matkustajat näkevät reaaliaikaisesti tiedon oman junan saapumisesta.

Asemista luopuminen on jatkumoa myös junaliikenteen kilpailun avautumiselle. Kun toimijoita on useita, VR:n mukaan myöskään asemien omistuksen ei pidä keskittyä yhdelle liikenteenharjoittajalle. Jo aiemmin rautatieinfran omistajuus ja operaattorin rooli on eriytetty.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. VR toimii hyvin oudosti ia jopa vastuuttomastikin luopuessaan asemakiinteistöistään. Usein kulttuurihistoriallisetkin rakennuksetkin joutuvat ympäristöineen rappiolle. Asioita tulisi asiallisesti kehittää matkakeskuksiksi ja siinä voisi toimia yhteistyössä kuntien kanssa..
    Keuruun historiallinen asema ja SK:n 1870-luvulla Suomen kauneimmaksikin valitsema asema sai hyvän omistajan. Mutta kuinka asiat ovat vuosikymmenten kuluttua?
    Keuruun kaupungissa sijaitsevan Haapamäen risteysaseman kohdalla kiinteistökauppa ei onnistunut samalla tavalla ja rautahistoriallinen kulttuurimaisema on vaarantumassa uhkaavasti.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*