Hallituksen esitykset sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksista ovat erittäin epävarmoja, sanoo VTV:n raportti.

Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV pitää sote-uudistuksen 3 miljardin säästötavoitetta epärealistisena.

VTV:n raportin mukaan sote- ja maakuntauudistusten talousvaikutuksia on erittäin vaikea arvioida, ja hallituksen esitykset niiden kestävyysvajevaikutuksista ovat erittäin epävarmoja.

Virasto arvioi, että 3 miljardin säästötavoite on erittäin suuri pitkälläkin aikavälillä. VTV:n mukaan muihin EU-maihin verrattuna Suomen sote-menot eivät ole erityisen korkeat, eikä ikääntymisen aiheuttama kestävyysvaje poikkeuksellisen suuri.

Lisäksi uudistuksen vaikutusten tavoitevuosi on asetettu kauas, vasta 2020-luvun lopulle.

Raportin mukaan muutkaan hallituksen taloustavoitteet eivät täyty. Parantunut taloustilanne on vahvistanut julkista taloutta vuonna 2017, mutta julkisen talouden tasapainotavoitetta ei saavuteta tällä vaalikaudella.

Julkisyhteisöjen rahoitusasema ei parane, sillä se vahvistuu odotettua hitaammin. Raportti ennustaa, että valtion ja kuntien rahatilanne heikkenee tänä ja ensi vuonna.

Avatar
Milka Valtanen
toimitus@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*