Hallitus tavoittelee asiakasmaksujen enintään 27,5 prosentin korotuksilla 150 miljoonan euron lisäystä asiakasmaksukertymään. (Kuva: Ville Miettinen)

Useiden suurten toimijoiden päätös olla korottamatta sote-asiakasmaksuja hallituksen mahdollistamalla 27,5 prosentilla jättää toimenpiteellä saavutettavan kuluvähennyksen noin kahteen kolmannekseen arvioidusta 150 miljoonasta eurosta, uutisoi Yle.

Indeksikorotuksessa pitäytymisestä ovat päättäneet mm. HUS, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Vantaan kaupunki. Helsinki ja Espoo saattavat tehdä saman päätöksen.

Kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorento arvioi tilanteen poikkeukselliseksi ristiriidaksi hallituksen linjausten ja kuntien ja kuntayhtymien itsehallintonsa puitteissa tekemien päätösten välillä.

Tutkija Jenni Airaksinen Tampereen yliopistosta näkee tilanteessa myös kuvan itsehallinnon ytimestä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Etenkin isojen kaupunkien keskustelussa oli selkeästi nähtävissä, että he halusivat ottaa hallituksen politiikasta myös ihan selkeästi irtiottoa, Airaksinen sanoo Ylelle.

Ylen uutinen

Aiheesta aiemmin Kuntalehti.fi:ssä:

PSHP hylkäsi asiakasmaksujen reippaan korotuksen

Vantaan asiakasmaksuihin vain indeksikorotus

Asiakasmaksujen korotus jakoi HUSin hallituksen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Eksote kehittää ja ottee käyttöön omia ja toisten hyviä toimintatapoja sanoo:

    Etelä-Karjalassa ei nosteta asiakasmaksuja, vaan tehdään suuren luokan sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistusta.

    KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö

    http://www.kaks.fi/node/7657

    Lataa linkistä pdf-tiedosto:

    Sotella_saastoja2.pdf

    Sivu 15(29), taulukko 6

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*