Muutoksen suunnitteluun on enää rajallisesti aikaa, kun muutosmullistus on totta vajaan kuukauden päästä. Kuva: Pixabay

Vuodenvaihteessa toteutuva TE-uudistus vaikuttaa merkittävästi työttömien ja yritysten palveluihin. Kuntien rahoituksesta valtio leikkaa jo heti alussa 100 miljoonaa, vaikka työttömiä on aiempaa enemmän, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT tiedottaa.

Työvoimapalvelut ja 4 400 työntekijää siirtyvät vuodenvaihteessa valtiolta kuntiin.

Palvelujen koko rahoitus ei kuitenkaan siirry niiden mukana.

Kun työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta, valtionosuusrahoitus on peräti noin 100 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Lisäksi muutos vaatii useilla kunnilla yhteistoimintaneuvotteluita, koska henkilöstön asemassa tapahtuu merkittäviä muutoksia, tiedotteessa kerrotaan.

Yhteistoimintaneuvotteluita ei voida lain mukaan käynnistää ennen vuodenvaihteessa tapahtuvaa siirtoa.

Kireä aikataulu

KT:n neuvottelujohtaja Anne Kiiski sanoo, että riittämätön rahoitus ja kireä aikataulu voivat aluksi näkyä työllisyys- ja yrityspalveluiden sujuvuudessa.

– Muutos on kunnille mieluisa, sillä nyt ne pääsevät itse vaikuttamaan alueensa työllisyyteen. Kunnille täytyy kuitenkin antaa aikaa saattaa iso uudistus maaliin. Kaikki ei ole valmista heti vuoden vaihteessa, Anne Kiiski sanoo tiedotteen mukaan.

Sadan miljoonan euron rahoitusvaje johtuu siitä, että hallitus on vähentänyt työllisyyspalvelujen rahoitusta valtion vuoden 2022 tilinpäätökseen verrattuna.

– Vaikka rahoituksessa on siirtymäaika, tilanne on hankala. Kunnat saavat hoitaakseen enemmän asiakkaita pienemmällä rahoituksella. Niille siirtyy myös palveluvelkaa, sillä valtio on supistanut palveluitaan, KT:n työllisyys- ja sosiaalipolitiikan asiantuntija Patrik Tötterman sanoo.

Viestikapula vaihtuu tuulisessa säässä

Valtio jättää työllisyyspalvelut kunnille vaikeassa tilanteessa, sillä työttömien määrä on kasvanut. Työttömiä oli kuluvan vuoden lokakuun lopussa noin 30 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Myös pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa, ollen lokakuun lopussa 101 000. Avoimia työpaikkoja on yli 50 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

TE-uudistuksen tavoitteena on saada työllisyys nousuun esimerkiksi lisäämällä työllisyyttä tukevien palveluiden käyttöä.

– Vaikka työllisyys ei kehittyisikään heti oikeaan suuntaan, kannattaa muistaa, että työllisyyteen vaikuttavat myös suhdanteet. Työllisyys ei olisi välttämättä noussut sen enempää myöskään valtion palveluna, Patrik Tötterman muistuttaa tiedotteen mukaan.

KT tukee kuntia muutoksessa

  • Suomeen syntyy vuodenvaihteessa 45 uutta työllisyysaluetta.
  • KT tukee kuntatyönantajia TE-muutoksessa neuvomalla esimerkiksi liikkeenluovutukseen, henkilöstönsiirtoon ja muutosjohtamiseen liittyvissä asioissa.
  • Lisäksi KT käy neuvotteluja palkansaajajärjestöjen kanssa ja vaikuttaa hallituksen eri työryhmissä.
  • KT:n tuki jatkuu vuodenvaihteen jälkeen, kun kunnat siirtyvät toteuttamaan TE-uudistuksen varsinaisia tavoitteita eli työllisyysasteen nostoa ja työttömyysasteen laskua.



Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*