Yritystukien odotetaan luovan Pohjois-Savon maaseudulle 70 uutta työpaikkaa - tuen saajien kärjessä Kiuruvesi

Leader-rahoituksen odotetaan tuovat työtä maaseudulle.
Pohjois-Savossa EU:n maaseuturahoituksen myönnetyn yritystuen määrä vuonna 2024 oli 3,6 miljoonaa euroa. Tukien odotetaan synnyttävän lähes 70 uutta työpaikkaa.
Vuonna 2024 Pohjois-Savossa EU:n maaseuturahoituksen myönnetyn yritystuen määrä niin Pohjois-Savon ELY-keskuksesta, kun alueen Leader-ryhmiltä oli yhteensä 3,6 miljoonaa euroa. Eniten yritystukea myönnettiin Kuopioon 747 276 euroa, joka vastaa 20 prosenttia kaikista myönnetyistä yritystuista.
– Kysyntä oli viime vuonna kohtuullisen hyvä yleiseen taloudelliseen tilanteeseen nähden. Vaikka alkuvuonna hakemuksia tuli vireille rauhalliseen tahtiin, niin kesän jälkeen tilanne piristyi. Varsinkin kehittämistukea haettiin selvästi odotettua enemmän. Yritykset siis panostivat tuotteiden, palveluiden, tuotantomenetelmien sekä markkinoinnin kehittämiseen investointien ohella, mainitsee Pohjois-Savon ELY-keskuksen yritystutkija, Pekka Stjerna.
Painotus mikroyrityksissä
Pohjois-Savossa toiseksi eniten tukea myönnettiin Kiuruvedelle 604 762 euroa ja kolmanneksi Pielavedelle 461 249 euroa. Myönnettyjä hakemuksia vuonna 2024 oli yhteensä 119 kappaletta, joista Pohjois-Savon Leader-ryhmien myöntämiä hakemuksia 87 kappaletta.
– Yritykset ovat hyödyntäneet aktiivisesti Leader-ryhmien kautta haettavia kehittämis- ja käynnistysavustuksia. Niiden avulla saadaan luotua uutta hyvää alustaa yritystoiminnan kasvulle Pohjois-Savossa, kertoo Leader Mansikan toiminnanjohtaja Kirsi Manninen.
Vuonna 2024 hakemukset painottuivat maaseutualueiden mikroyrityksiin ja jakautuivat laajasti eri toimialoille, pääasiassa mekaaniseen metsäteollisuuteen. Tuki painottui harvaan asutulle maaseudulle ja ydinmaaseudulle tasaisesti.
Puualan yrittäjä kiittää
Pohjois-Savossa metsäsektorilla puunjalostusteollisuuden ja erityisesti saha- ja puutuoteteollisuuden merkitys on suuri. Alkuvuonna 2024 Puukurre Oy sai Pohjois-Savon ELY-keskuksen kautta investointitukea tuotantotilojen uudistamiseen ja saneeraukseen sekä uuden optimointisahalinjan hankintaan.
– Pienellä kahden henkilön yrityksellä kasvumahdollisuudet ilman ulkopuolista apua ovat hankalat. Yritystuki mahdollisti toiminnan laajentamisen ja tuotannon tehostamisen, mainitsee Puukurre Oy:n yrittäjä Teemu Heimonen.
Tulevaisuudessa yrityksellä on tavoitteena saada kasvua uusien yritysasiakkaiden puolelta ja työllistää yksi työntekijä.
– Haastavassa talous- ja rahoitustilanteessa yritystuki nopeutti hankintaa ja helpotti päätöstä investoida kasvuun, lisää Heimonen.
Puukurre valmistaa puisia ja vanerisia rahtipakkauksia, sekä erilaisia puupohjaisia kuljetustukia ja suojia yritysasiakkaille. Kuluttaja-asiakkaille he tarjoavat puutavaraa ja rakennustarvikkeita.
Apu yrityksen perustamiseen
Aloittaville yrityksille on monia eri tukimuotoja saatavilla maaseuturahoituksesta, niiden avulla pyritään synnyttämään lisää yritystoimintaa, uusia työpaikkoja ja sitä kautta elinvoimaa.
Vuoden 2023 alussa perustettu K&K Ympäristökunnostukset Oy haki yritystoimintansa alkutaipalella EU:n maaseuturahoituksen investointitukea Leader Ylä-Savon Veturin kautta.
Tuen avulla tehtiin hankintoja yritystoiminnassa tarvittaviin laitteistoihin, kuten esimerkiksi drone ja 3D-Win-maastomalliohjelmisto.
– Tuen avulla yrityksen perustamista oli hiukan turvallisempi kokeilla. Pienyritykselle on hyvä, että on kevyitä tukimuotoja, joiden avulla yrityksen perustamista on helpotettu, mainitsee K&K Ympäristökunnostukset Oy:n toinen yrittäjistä Krista Lammenkoski.
K&K Ympäristökunnostukset Oy erikoisosaamista on vesistönkunnostukset, valuma-aluesuunnittelu ja niihin liittyvät toiminnot. Yritys tarjoaa palveluina ympäristökunnostushankkeiden suunnittelua, koordinointia ja toteutusta.
Uusia työpaikkoja syntymässä
EU:n maaseuturahoituksella on merkittävä rooli maaseudun yritysten kasvulle ja kehittymiselle. Yritysrahoituksen avulla yritykset voivat kasvattaa liiketoimintaansa ja kehittää tuotteitaan. Sen myötä maaseudulle syntyy uusia työpaikkoja.
– Vuoden 2024 aikana ELY-keskuksesta myönnettyjen yritystukien avulla tavoitellaan 68 uutta työpaikkaa Pohjois-Savoon, kertoo Henna Huovinen, rahoitusasiantuntija Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.
EU:n maaseuturahoitusta voi hakea joko ELY-keskuksesta tai oman alueen Leader-ryhmästä, riippuen yrityksen koosta tai toiminnan luonteesta. Pohjois-Savossa toimii neljä Leader-ryhmää, Leader Mansikka, Leader Kalakukko, Leader Ylä-Savon Veturi ja Joroisissa Leader SavonLuotsi. Rahoitettavat kohteet valitaan valintamenettelyyn perustuen.