Tampereen kaupunki on mukana edistämässä joukkorahoituksen hyödyntämistä, kun kaupunkia halutaan elävöittää. Parhaillaan joukkorahoituksen kautta ollaan keräämässä rahaa Tesomalle Käräjätörmän asukkaiden ja Kotipirtin palvelutalon senioreiden päiviä piristämään. 6500 eurolla irtoaisi senioreiden kuljettamiseen sähköpyörä, joka palvelisi riksa- ja sohvapyöränä alueen väestöä.

-Tampereen kaupunki haluaa olla edistämässä joukkorahoituksen käyttöönottoa eri kaupunginosia elävöittävissä hankkeissa. Joukkorahoitus taipuu yllättävän moneen hankkeeseen. Erilaiset yhteisölliset hankkeet ovat hienoja kohteita. Nyt menossa on tämä sohvapyörän hankinta. Ja Uiton talolle kerättiin mukava potti joukkorahoituksen turvin, projektipäällikkö Lilli-Nora Siikasmaa kertoo.

Uiton talon kunnostus oli Piiru ry:n hanke, jolla kerättiin yhteensä 5380 euroa, mikä ylitti reilusti asetetun 3500 euron minimitavoitteen. Joukkorahoituksen ansiosta tänä vuonna 125 täyttävä Pispalassa sijaitseva talo saatiin kunnostettua. Taloon muuttavan Rakennuskulttuurikeskus Piirun avajaisia vietetään lauantaina.

Markkinointi hoidettava

Keväällä avattiin tamperelaisten oma joukkorahoitussivusto, josta löytyvät kootusti tamperelaiset joukkorahoitushankkeet. Pyytämättä ja yllättäen rahaa ei kuitenkaan tilille kerry, vaan onnistunut kampanja vaatii kovaa työtä.

-Se on kovaa markkinointityötä, jotta mahdolliset rahoittajat löytävät hankkeen. Jos hanketta ei markkinoida, niin ei rahoitustakaan kerry. Me olemmekin järjestäneet koulutusta ja antaneet sparrausapua tamperelaisten hankkeille, Siikasmaa huomauttaa.

Tamperelaisten joukkorahoitussivusto on toteutettu osana Tampereen 6Aika – Avoimet innovaatioalustat -hanketta, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto ja Tampereen kaupunki.

Tamperelaiset joukkorahoitushankkeet Mesenaatin sivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä