Tampereella käydään kevään aikana tiukkaa keskustelua siitä, miten kaupungin talous saadaan kuntoon. (Kuva: Tampereen kaupunki/Satu Aalto)

Tampereen kaupungin päättävät elimet saavat kevään aikana pureskeltavakseen 43,5 miljoonan euron tasapainottamisohjelman vuosille 2018-2020. Talouden tasapainottamisohjelmaa on valmisteltu pormestari Lauri Lylyn johdolla ja kaupunginhallituksen ohjauksessa yhteistyössä Perlacon Oy:n kanssa. Tänään esitellyn säästöpaketin lisäksi tulossa on vielä 7 miljoonan euron säästöt vuosille 2020-2021 sote- ja maakuntauudistukseen liittyen.

-Tämän laatiminen ei ole ollut helppoa, mutta välttämätöntä. Kaupungin talous on ollut useita peräkkäisiä vuosia miinuksella. Maamme talouden käännyttyä nousuun on nyt oikea hetki oikaista tämä. Olemme pormestariohjelmassa sitoutuneet yhdessä tasapainottamaan kaupungin talouden tämän valtuustokauden aikana, painottaa pormestari Lauri Lyly.

Maksuja korotetaan – leikkauksia palveluihin

Karkeasti arvioiden noin puolet tasapainottamisohjelmasta saadaan katettua maksujen korotuksilla ja loppu hoidetaan palvelujen leikkaamisella. Lakisääteiset palvelut turvataan, mutta monella eri suunnalla maksujen korotukset ja toimintojen lakkautukset näkyvät. Irtisanomisia paketti ei pidä sisällään, mutta henkilöstön luonnollista poistumaa ja vaihtuvuutta tullaan hyödyntämään kuluja suitsittaessa.

Mikäli tasapainottamisohjelma toteutuu suunnitelluksi, niin monet palvelut ovat entistä kalliimpia. Sote-puolella asiakasmaksuja esitetään korotetavaksi maksimiin. Kun tällä hetkellä tamperelainen maksaa terveyskeskusmaksua 17,70, niin tulevaisuudessa maksu on 20,60.

Tarvetta talouden tasapainottamiselle on, sillä kaupungin tilinpäätökset ovat olleet viime vuosina pääsääntöisesti alijäämäisiä ja velkaantumiskierre on kiihtynyt. Kuluvan vuoden talousarvio on lähes 16 miljoonaa euroa alijäämäinen ja lainamäärän arvioidaan kasvavan 136 miljoonalla eurolla.

Oikeita asioita tehty – muttei riittävästi

Eero Laesterä Perlacon Oy:stä on ollut mukana valmistelemassa tasapainottamisohjelmaa. Laesterän arvion mukaan Tampereella on tehty jo paljon oikeita asioita, mutta ne eivät vielä yksin riitä.

-Tampereen talouden omat lähimenneisyyden sopeutustoimet ovat olleet merkittäviä ja pakollisia, mutta valitettavasti eivät nykyiseen tasoon nähden riittäviä. Kaupungin keskeisten tuloerien: verotulojen ja valionosuuksien kasvu on hiipunut ja toimintakatteen kasvua ei ole saatu rajattua riittävästi, Laesterä sanoo.

-Ennen sote-uudistusta erityisesti sote-kustannuksista aikaansaatava sopeutuminen hyödyttäisi suoraan kaupunkia, osittain maakunnan kuntia ja uudistuksen jälkeen maakuntalaisia sekä kaupunkia hiukan kasvavana valtionosuutena, Eero Laesterä jatkaa.

Tampereen kaupunginhallitus käsittelee säästöohjelmaa maanantaina 9. huhtikuuta. Valtuusto keskustelee paketista kaksi viikkoa myöhemmin.

Aiheesta Tampereen kaupungin nettisivuilla

 

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Vitun kusipäät !! Taas osuu heikoimpiin . Ottakaa vaan lisää velkaa älyttömiin ratkaisuihin . Ääliöt ?!

  2. Tampere on kuuluisa siitä että maksaa opettajille huonosti palkkaa ja muuttaa opettajan virkoja toimiksi

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*