Jos ratikkahanke ei kaadu Tampereen kaupunginvaltuustossa 24.10,. niin Kajaanin Otanmäessä päästään rakentamaan ratikoita Helsingin lisäksi myös Tampereelle.

 

 

Tampereen kaupunginhallitus päätti tänään äänestyksen jälkeen esittää kaupunginvaltuustolle kiistellyn raitiotiehankkeen käynnistämistä toden teolla. Jos ja kun hanke toteutuu, niin manselaisten uudet ratikat rakennetaan Kainuussa.

 Raitiotiehankkeen kohonneet kustannukset ovat puhuttaneet paljon viime aikoina, eikä asia ollut mikään läpihuutojuttu tänäänkään. Kaupunginhallitus äänesti asiasta, päätösesitystä kannatti 7 ja vastusti 2 kaupunginhallituksen jäsentä. Yksi hallituksen jäsenistä äänesti tyhjää ja yksi oli poissa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kaupunginhallitus hyväksyi myös raitiotieallianssin ensimmäisen osan allianssisopimuksen, joka perustuu Raitiotieallianssin tekemään toteutussuunnitelmaan. Ensimmäisen osan kokonaisbudjetti on 238,8 miljoonaa euroa. Allianssissa ovat kaupungin kumppaneina mukana VR Track Oy, YIT Rakennus Oy ja Pöyry Finland Oy. Valtio on luvannut hankkeelle rahaa 71 miljoonaa euroa.

Tamperelaisten tarvitsemat ratikat tullaan hankkeen toteutuessa valmistamaan Transtech Oy:n tehtaalla Kajaanin Otanmäessä. Hankinta pitää sisällään 15-20 vaunua ja niiden huollon 10 vuodeksi. Sopimukseen sisältyy optio lisähankinnoista niin vaunujen kuin huollon suhteen.

Kaupunginvaltuusto päättää lopullisesti ensimmäisen osan eli muun muassa radan ja varikon rakentamista 24. lokakuuta.

 

Aiheesta Tampereen kaupungin nettisivuilla

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*