KT Kuntatyönantajien mielestä mukaantulo olisi selkeyttänyt myös Tehyn asemaa paikallisissa neuvotteluissa.

KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt Kunta-alan unioni, JUKO, KTN ja TNJ ovat tarjonneet viime keväästä saakka Tehylle useita eri mahdollisuuksia tulla mukaan käynnissä oleviin kunta-alan työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluihin.

Nyt Tehylle tarjottiin pääsyä heti neuvottelupöytään. Samalla olisi perustettu uusi neuvottelu- ja pääsopijajärjestö toukokuun loppuun mennessä. Tehy olisi saanut kunta-alan pääneuvotteluryhmään kaksi neuvottelijaa yhden sijaan.

Järjestöjen mukaan Tehy yksin kaatoi tätä koskevan sopimusehdotuksen. Uudesta pääsopijajärjestöstä olisi tullut kunnallisessa pääsopimuksessa tarkoitettu neuvottelu- ja sopijaosapuoli, jolla olisi ollut oikeus neuvotella ja sopia kunta-alan virka- ja työehtosopimuksista.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Uuden neuvottelujärjestön myötä Tehy olisi varmistanut itselleen kaksi paikkaa kunta-alan pääneuvotteluryhmään ja säilyttänyt järjestöllä oikeuden omiin luottamusmiehiin. Näin Tehy olisi palannut kunta-alan neuvottelupöytiin. Tämä ei Tehylle kelvannut, vaikka se on samassa neuvottelujärjestössä muiden liittojen kanssa monilla yksityissektorin sopimusaloilla, harmittelevat kunta-alan nykyiset neuvotteluosapuolet.

Kunta-alan ammattijärjestöjen neuvottelu- ja sopimusoikeudet sekä pääsopijajärjestöjen kokoonpano perustuvat kunnalliseen pääsopimukseen, joka on luonteeltaan virka- ja työehtosopimus. Tehy ei ole voimassa olevan pääsopimuksen mukaan neuvottelu- ja sopijaosapuoli, koska se on omilla päätöksillään irtautunut pääsopimuksesta vuonna 2007 kunnallisen sopimus- ja neuvottelujärjestelmän ulkopuolelle.

(KL)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*