Länsimetron varrelle tarvitaan noin 25 latausasemaa sähköbusseille. Kuva Kivenlahden aseman rakennustyömaalta. (Kuva: Kuva: Skyfoto Group, Long Bay Oy)

Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti maanantaina, että Espoo sitoutuu sähköbussien latausasemien hankkimiseen kaikille niille Länsimetron liityntäliikenteen linjoille, joissa liityntäliikenteen kilpailutuksen voittaa sähköbussi.

Kaupungin elinkeinojen ja työllisyyden kehittämisrahaston varoja voidaan päätöksen mukaan käyttää investointiin enintään 5 miljoonaa euroa.

Edellytyksenä on, että valtio maksaa kolmasosan investoinnin arvosta. Espoo sitoutuu hankkimaan myös latausasemien ylläpito- ja huoltotyöt, kunnes uusi mahdollinen toimija voi ottaa latausasemat vastuulleen.

Liityntäliikenteen kilpailutus käynnissä

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) kilpailuttaa parhaillaan Länsimetron linja-autojen liityntäliikennettä, joka käynnistyy yhdessä metron kanssa elokuussa 2016.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Espoon kaupungin ja valtion yhteisen päätöksen pohjalta HSL:n on mahdollista tarkistaa kilpailutusta siten, että palvelun tarjoajille markkinoidaan mahdollisuutta tarjota myös sähköbusseja.

Espoo kokoaa jatkossa sähköbussien käyttöönoton edistämisen ohjelmaan kaupungin tavoitteet kuhunkin HSL:n liityntäliikenteen kilpailutuskierrokseen liittyen.

HSL kilpailuttaa Espoon alueella Länsimetron liityntäliikenteeseen noin 150 bussia. Koko Länsimetron kasvu- ja kehityskäytävän sähköbussien lataamiseen tarvitaan noin 25 latausasemaa. Yhden latausaseman hinta on noin 300 000 euroa.

Sähköbussien elinkaariperustainen hinta on alhaisempi kuin käytettäessä tavanomaista bussikalustoa. Sähköbussien käyttö vähentäisi meluhaittoja sekä pienhiukkaspäästöjä.

– Metron ja liityntäliikenteen päästöttömyys mahdollistavat tiiviin kaupunkirakenteen, jossa ilmanlaatu on hyvä, Espoon kaupungin tiedotteessa todetaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*