Espoon kaupunki on selvittänyt yli kaksi vuotta, mihin siltä on kadonnut tietokoneita oheislaitteineen.

Kadoksissa on Espoon tiedotteen mukaan ”noin 9 000” pöytätietokonetta, kannettavaa tietokonetta ja tulostinta.

Espoo alkoi selvittää kadonneiden – kaupungille vuokrattujen – laitteiden kohtaloa, kun palauttamattomiksi merkittyjen leasinglaitteiden viivevuokrien kokonaismäärän havaittiin kasvaneen.

– Selvitystyö on ollut erittäin haastavaa ja koskenut useita osapuolia. Espoon kaupunki on hankkinut ulkopuolisilta palveluntuottajilta IT-laitteiden elinkaaripalvelut, joihin sisältyivät mm. tilattujen laitteiden toimitukset ja poistot, laiterekisterin ylläpito ja raportointi rahoitusyhtiölle, Espoon tiedotteessa kerrotaan.

Espoon mukaan elinkaaripalveluihin liittyvissä prosesseissa on ollut merkittäviä puutteita.

Viime joulukuussa Espoo teki kadonneista laitteista tutkintapyynnön poliisille. Asiasta kerrottiin vasta nyt tutkinnallisista syistä.

Kadoksissa olevien laitteiden yhteisarvo on miljoonia euroja.

Espoon kaupunki uudisti ICT-palvelunhallintajärjestelmän vuonna 2014. Nykyistä laiterekisteriä ylläpitää CGI Suomi Oy. Rahoitusyhtiönä aloitti vuonna 2014 Kuntarahoitus Oy. – Epäselvyydet eivät koske nykyisiä sopimuskumppaneita, Espoo tiedottaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*