Kuva: Seppo Haavisto

”Digimaailmasta on tullut varsinainen riesa, vaikka sen pitäisi auttaa, palvella ja helpottaa kansalaisten elämää. Ongelmat näyttäytyvät moninaisina. Välineillä on erilaisia ominaisuuksia, joista perille pääseminen vaatii perusosaamista ja -ajattelutaitoa.”

Siinä eräs digitaalisten palvelujen äärellä koetuista ongelmista, joka nousi esiin tuoreessa kansalaistutkimuksessa, jossa kartoitettiin kokemusten ja havainnoinnin kautta 75 vuotta täyttäneiden ihmisten asemaa digipalvelujen äärellä.

Tutkimus osoittaa, että vaikeus hoitaa omia asioitaan digitalisoituvassa maailmassa uhkaa syrjäyttää suuren määrän kansalaisia ja samalla sysätä nämä sivuun täydestä kansalaisuudesta, kansalaisoikeuksista ja niihin kuuluvasta vallasta, sanoo tutkimusta johtanut Tamepereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori emerita Briitta Koskiaho.

Tutkimuksessa havaitut ongelmat koskivat palveluiden moninaisuutta ja palvelujen tuottajien hajontaa, eri palveluiden tietojen vertaamisen vaikeutta, organisaatioiden monimutkaisuudesta seuraavaa kommunikoinnin vaikeutta, yksilön näkemistä rahanteon välikappaleena, digitaalisuuden muuttumista avun sijasta riesaksi, valvonnan puutteellisuutta sekä yhteiskunnan ja sen organisaatioiden jatkuvaa kompleksisoitumista.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen katto-järjestön SOSTEn julkaisemaan Ihan pihalla -tutkimukseen osallistuneet havainnoivat arkeaan ja kirjasivat sen ongelmia puolen vuoden ajan.

– Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vanhojen sairaiden ihmisten ja omaishoitajien taistelu kotipalvelujen byrokratian kanssa oli piinallista luettavaa, Koskiaho sanoo.

Yhteiskunta syrjäyttää

Haasteita tuo yhteiskunnan yhä jatkuva monimutkaistuminen, jota digitalisaatio lisää. Pitää osata ”kilpailuttaa” asioita, kuten puhelinta tai turvaranneketta hankkiessa. Nopeaan monimutkaistumiseen kuuluu myös digitalisaation “nopeat kierteet”, joiden vuoksi esimerkiksi työstä sivuun jäävä jää myös ilman tukea, eikä pysy kärryillä uusista taitovaatimuksista.

Tällöin digipalveluista syrjäytyminen uhkaa koulutustaustasta riippumatta. Koskiahon mukaan yllättävää tutkimuksessa olikin, kuinka syrjään kehityksestä myös koulutetut joutuvat vanhetessaan.

Ongelma on myös se, että vanhat ihmiset tottuvat tähän tilaansa.

– Pikku hiljaa ihmiset mukautuvat toiseuteen. Yhteiskunnan kannalta tämä on katastrofaalista. Tiedosta syrjäytyminen on kaikkein pahinta, koska siihen kiinni pääseminen voi olla tosi vaikeaa. Yhteiskunta itse tuottaa näitä liian organisaatio- ja tekniikkakeskeisiä toimintatapoja, joten yhteiskunta itse aiheuttaa tätä syrjäytymistä, eivät ihmiset itse, Koskiaho sanoi tutkimusta esitellessään maanantaina.

Apu lähellä auttaa

Tutkimuksen tulosten mukaan parhaitaen pärjäsivät he, jotka elivät lähellä kaltaisiaan, kuten aistivammaiset ruotsinkieliset pienessä uusimaalaisessa kaupungissa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin kokemuksia erilaisissa hankkeissa, joiden ajateltiin voivan auttaa vanhoja ihmisiä. Kokemusten kirjaaminen osoitti selvästi, että hankkeilla, joissa ollaan lähellä ihmisiä, voidaan auttaa ihmisten syrjäytymisen ehkäisemistä.

– Tämä ei ole suuri teoreettinen eikä käytänöllinenkään oivallus. On helposti järkeiltävissä, että jos olet yksin ja etäännyt palveluista, ja lähellä on jotain mistä voi saada apua, se auttaa heti.

Koskiahon mukaan yllättävää oli, kuinka syrjässä ihmiset ovat.

– Toisekseen ylltätti se, kuinka ulkolähtöistä julkisen sektorin uudistus- ja innovaatiopolitiikka oikeastaan on. Se ei liikauta kansalaisia, eivätkä nämä saa hankkeesta itselleen kiinnekohtia. Hankkeet jäävät byrokraattisksi ja organisaatiokeskeisiksi, eivätkä ole asiakaslähtöisiä.

Senioriluotsit ja digiministeri töihin

Tutkimuksen loppupäätelmissä muistutetaan, että vanhojen ihmisten taustojen erilaisuuden vuoksi myös avun tulee olla yksilölllistä.

– Digitalisaatio etenee nopeasti ja se voi tuoda paitsi ongelmia myös uusia keinoja vanhojen ihmisten asioiden ajamiseen. Se, kumpaan suuntaan mennään, riippuu siitä, miten sovellusten suunnittelussa huomiodaan eri käyttäjäryhmien tarpeet, tutkimuksen tiivistelmässä todetaan.

Tutkimuksessa ehdotetaan uuden asioiden ajajan, ”senioriluotsin” ammatin perustamista. Asioiden ajaja olisi sähköiseen asiointiin perehtynyt ja hänellä olisi yhteiskuntatieteellinen koulutus, ymmärrystä ja tieto vanhuudesta, vammaisuudesta ja toiseudesta sekä myös tietämystä julkisista ja kaupallisista palveluista – sekä tietysti digimaailmasta.

– Jos yhteiskunta todella siirtyy markkinayhteiskunnaksi, niin kun se on siirtynyt, tällainen luotsijärjestelmä on pakko järjestää, jotta yhteiskunnan jäsenet pysyvät mukana. Muuten yhteiskunta ei toimi, Briitta Koskiaho sanoo.

Kokonaisuuden haltuun ottaminen vaatisi uutta vastuunkantajatehtävää myös valtakunnan huipulle, tutkimuksen konkreettisissa toimenpide-ehdotuksissa todetaan.

– Jotta digipolitiikan toteuttaminen onnistuisi, tarvittaisiin ainakin kehittämisvaiheen ajaksi valtionhallintoon erityistä alan ministeriä, jonka alaiseksi yhdistyisivät eri hallinnonalojen omien digipolitiikan toimijoiden tehtävät. Nyt jokaisella hallinnonalalla kehitetään ja toimitaan varsin itsenäisesti. Vanhojen ihmisten asioiden ajamisen kannalta tarvittaisiin yhtenäiset pelisäännöt.

Palvelut koottava lähelle kuntiin ja kortteleihin

Lisäksi tutkimuksen mukaan tarvittaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön koulutuksen ja tehtävien laajentamista. Keskitettyihin luotsi- eli digiauttamiskeskuksiin asuinalueilla puolestaan koottaisiin neuvonta ja opastus, palveluohjaus ja digineuvonta sekä asioiden ajamisessa auttaminen. Nämä apupisteet eivät olisi vain vanhoille vaan kaikille ihmisille.

– Digiauttamiskeskuksissa vapaaehtoisorganisaatiot ja julkinen sektori voisivat tehdä yhteistyötä. Tällöin päästäisiin eri organisaatioiden koordinoimattomasta ja osin päällekkäisestä toiminnasta, jota varsinkin vanhojen ihmisten on vaikea hahmottaa, tutkimustiivistelmässä todetaan.

Auttamiskeskusten idea on tullut ulkomailta, pääasiassa Saksasta ja Ruotsista, Briitta Koskiaho kertoo.

– Ajatus on, että kaikki kansalaisia koskevat julkiset ja yksityiset palvelut ja kolmannen sektorin palvelut voitaisiin hoitaa neuvonnan ja asioiden ajamisen kannalta ydhessä paikassa. Ja sen pitäisi olla kunnan keskuspaikka. Maaseudulla pitäisi olla kylissä vastaavan tyyppisiä juttuja, Koskiaho sanoo.

– Kortteli- ja kylätasolla olisi tärkeä olla konkreettista neuvontaa. Siihen voisi yhdistää muita neuvontapalveluja, isännöintiä, huoltoyhtiöitä, kotipalvelua. Olisi sellainen lähipalvelun kehittämisalusta. Mitä enemmän ihminen tulee avuttomaksi, sitä tärkeämpää on, että apu on ihan lähellä, Koskiaho korostaa.

Katso Briitta Koskiahon haastattelu Kunta.tv:stä:

(Klikkaa kuvaa, pääset videonäkymään)

Ihan pihalla -tutkimuksen kansalaistutkijoita ovat olleet vanhat ihmiset ja yksi nuorempi vammainen ihminen. Mukana on myös asiantuntijoita toisenlaisina kansalaistutkijoina: he analysoivat omia neuvontaa ja ohjausta koskevia kehittämisprojektejaan ja toimintaansa tämän kokonaisuuden näkökulmasta. Osa asiantuntijoista toimii asuinalueellaan sellaisissa tehtävissä, joissa he tarkkailevat ikääntyneiden asukkaitten mahdollisuuksia selviytyä arkielämässään.
Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*