Kivihiilikeskustelussa huomio korvaavaan energiaan
Helsinki on päättänyt luopua Hanasaaren kivihiilivoimalasta vuoteen 2024 mennessä. (Kuva: Ville Miettinen)
Energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen, kesk., ajatus kivihiilen käytön kieltämisestä on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Periaatteellisella tasolla kukaan ei ainakaan ääneen puolusta kivihiiltä, mutta erimielisyyksiä on siitä, missä aikataulussa siitä luopuminen on tarkoituksenmukaista ja millä se korvataan. Myös vaikutuksista on eriäviä käsityksiä.
Kivihiilestä luopuminen koskee erityisesti kuntien omistamia energiayhtiöitä. Kuntasektori on toisaalta kehittänyt erilaisia toimia, joilla pyritään kohti hiilineutraaliutta. Toisaalta lukuisat kuntien omistamat energiayhtiöt käyttävät fossiilisia polttoaineita.
Tiilikainen nosti korvaavaksi lähteeksi maakaasun, mutta voi käydä myös niin, että turve vie osan syntyvästä aukosta kun kivihiilestä luovutaan.
Energiateollisuus kavahti
Suomi on aiemmin sitoutunut luopumaan kivihiilestä vuonna 2030. Tiilikainen ilmoitti viime viikolla selvittävänsä, miten luopuminen onnistuisi jo 2025.
Energiateollisuus tyrmäsi Tiilikaisen ehdotuksen selkein sanoin. Sen mielestä nyt pitäisi keskittyä öljyn käytön vähentämiseen ja energiatehokkuuteen.
Energiateollisuus toisaalta arvioi, että kivihiilen käytön kieltäminen 2025 nostaisi kustannuksia, ja toisaalta katsoo, että kivihiilen käyttö vähenee merkittävästi joka tapauksessa muutenkin.
Maakaasukin vain välivaihe
Kuntaliiton energiainsinööri Kalevi Luoma pitää luopumisen aikaistamista sinänsä loogisena ajatuksena, kun hiilestä joka tapauksessa pitää luopua.
– Mutta onko ajatus realistinen, onkin sitten toinen kysymys.
Luoma huomauttaa, että Tiilikaisen korvaavaksi lähteeksi tarjoama maakaasu on sittenkin vain välivaihe.
Hän muistuttaa, että tuotantokapasiteetin muuttaminen maakaasulle sopivaksi vaatii investointeja, ja aikanaan tarvitaan uusia investointeja, jos maakaasu korvataan uusiutuvilla energialähteillä.
– Ja kuluttaja maksaa viulut.
Rima korkeammalle
Myös Suomen Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Otto Bruun on periaatteessa tyytyväinen ajatukseen hiilen käytön lopettamisen nopeuttamisesta. Hän kiinnittää erityisesti huomiota siihen, mitä tulee tilalle.
– Kuinka järkevää on korvata fossiilinen kivihiili muilla fossiilisilla energialähteillä, hän kysyy.
– Riman olisi voinut asettaa korkeammalle. Meillä olisi nyt ainutlaatuinen tilaisuus, kun energia- ja ympäristöasiat ovat samalla ministerillä, hän sanoo.
Turpeen eduiksi todetaan kotimaisuus, mikä vaikuttaa huoltovarmuuteen ja työllisyyteen. Niiden varjolla se on saanut erityiskohtelun, mikä ohittaa ympäristöargumentit.
Myös käsitys maakaasun paremmuudesta kivihiileen verrattuna on loiventunut, kun on alettu kiinnittää huomiota sen koko elinkaareen.
Bruunin mukaan voi sanoa, että investoiminen nyt maakaasun käyttöön on tavallaan rahan heittämistä hukkaan – jos todella on tarkoitus siirtyä päästöttömiin energianlähteisiin.
Voi käydä myös niin, että maakaasuun investoiminen lykkää kokonaan päästöttömin siirtymistä.
Poukkoilua harmitellaan
Kuntaliiton Luoma harmittelee energiapolitiikan poukkoilua. Samasta ongelmasta ovat puhuneet myös teollisuuden ja ympäristöväen edustajat.
Poukkoilu johtuu ainakin osittain siitä, että energiapolitiikka on alisteinen vuorollaan elinkeino-, ympäristö- ja aluepolitiikalle.
Juhlapuheissa ja visioissa suunnitellaan erilaisia käyriä kivihiilen käytön vähenemisestä, mutta markkinat elävät omaa elämäänsä. Kun kivihiilen hinta on laskenut, sen käyttö on päinvastoin lisääntynyt.
Sähkön ja lämmön yhteistuotanto olisi periaatteessa energiatehokasta, mutta käytännössä siinäkään ei ole kovin laajasti onnistuta.
Energiatehokkuus ja energian käytön vähentäminen asetetaan yleisesti tavoitteeksi. Ympäristöväki ihmettelee, että paljon energiaa käyttävää teollisuutta kuitenkin kompensoidaan verohelpotuksilla sen sijaan että kannustettaisiin säästämään energiaa.
Laaja-alaisuutta ja uudistuksia
Luoma kaipaa myös laaja-alaisempaa tarkastelua.
– Energiapolitiikassa tarvitaan erilaisia ratkaisuja, hän korostaa, ja varoittaa luottamasta liikaa hajautettuun sähköenergian tuotantoon.
– Tuntuu, että siinä yritetään haukata lian suurta palaa.
Bruun näkee, että Suomella on varaa merkittäviin energiapoliittisiin uudistuksiin.
– Jos halutaan, että Suomi siirtyy päästöttömään energiaan, tarvitaan merkittäviä toimia, investointeja ja toimia energian säästämiseksi.
Maakuntien Suomi käyttää turvetta
Energiapolitiikassa nähdään myös poliittisia ulottuvuuksia. Turpeesta aiheutuu samanlaisia ympäristöongelmia kuin kivihiilestä, mutta se on erityisesti keskustan suosikkina päässyt erityisasemaan. Kivihiilen suurimpia käyttäjiä ovat suuret kaupungit. Turvetta käytetään ja myös tuotetaan enemmän maakunnissa.
Merkittävä kivihiilen käyttäjä on Helsinki, joka on päättänyt luopua Hanasaaren kivihiilivoimalasta vuoteen 2024 mennessä, mutta toisen, Salmisaaren voimalan, kohtalo on vielä auki.
Turpeen suosiminen näkyy verokohtelussa.
– Jos lämmön ja sähkön tuotantoon käytettävää turvetta verotettaisiin samoilla perusteilla kuin muita energianlähteistä, sen verotuksen pitäisi olla kymmenkertainen nykyiseen verrattuna, sanoo Bruun.
Päästökauppa ei täyttänyt odotuksia
Päästökauppa on saanut pitkään runsaasti kritiikkiä.
– Sen avulla piti päästä eroon fossiilisista polttoaineista, mutta ei se ole toiminut, sanoo Luoma.
Energiateollisuus on vastustanut nopeaa kivihiilestä luopumista sillä, että se vapauttaa päästöoikeuksia, joiden hinta laskee, minkä seurauksena sitten muualla voidaan käyttää kivihiiltä entistä halvemmalla.
Bruunin mukaan järjestelmä on muuttumassa niin, että vapaaksi jääviä päästöoikeuksia ensi vuosikymmenellä mitätöidään.
Päästökauppa ei toimi sen takia, että se on täysin turha. Byrokraattinen, kankea, kustannustehoton ja huonosti ohjaava järjestelmä.
Jos olisi haluttu luoda varmasti toimiva ja kustannustehokas järjestelmä, olisi pitänyt lähteä aivan eri suuntaan koko hankkeessa.
Mikäli jokaiselle fossiiliselle polttoaineelle olisi lyöty päästökauppavero joka olisi peritty polttoainekaupan yhteydessä, homma olisi ollut sillä selvä. EU alueella on toimivat vero ja tullijärjestelmät joihin asia olisi linkittynyt luonnollisesti.
Esim kivihiilelle olisi laitettu vaikka 15€/MWh vero, 10€/MWh turpeelle, 5€/MWh maakaasulle puulle 1€/MWh. Tämän jälkeen jokainen polttoaineen käyttäjä olisi nähnyt suoraan lisäkustannukset joita polttoaineesta tulee. Jokainen toiminnaharjoittaja pyrkii luonnollisesti minimoimaan kustannukset.
Kertyneillä varoilla olisi voitu tukea vähäpäästöisen tekniikan kehittämistä ja investointihankkeita.
EU voisi tarkistaa erillisen veron tason esim neljän vuoden välein, tällöin toiminnanharjoittajatkin tietäisivät mihin kannattaa investoida ja mihin ei. Maksimi muutokselle voitasiin asettaa vaikka %-määräiset rajat.
Nykyinen poukkoileva politiikka tekee vain se, että kukaan ei halua investoida yhtään mihinkään, kun ei ole mitään varmuutta tulevaisuuden toimintaympäristöstä.
Nykysin pyöritetään miljoonia ja miljoonia maksavaa järjestelmää, ei hyvä – eikä järjestelmä edes ohjaa suoraan yhtään mihinkään.