Kuva: Ville Miettinen
Lahti on päässyt finaaliin vuosien 2019 ja 2020 Euroopan vihreä pääkaupunki -kilpailuissa. Lahden tavoitteena on, että vuonna 2021 vähintään puolet alle viiden kilometrin matkoista kaupungissa tehdään kävellen tai pyöräillen.

Lahden energiantuotanto siirtyi uuteen aikaan eilen, kun Lahti lopetti kivihiilen käytön ja sulki kivihiilestä energiaa tuottaneen Kymijärvi I -voimalaitoksen.

– Tästä eteenpäin kaikki Lahden lämpö tuotetaan biopolttoaineella ja kierrätyspolttoaineella, kaupunginjohtaja Pekka Timonen toteaa uutisvideolla Lahden kaupungin verkkosivuilla. 

– Tämä oli iso päätös. Investoimme 180 miljoonaa euroa ja teimme uuden, Suomen nykyaikaisimman, biopolttolaitoksen, Timonen kertoo.

Kyseinen biolämpölaitos, Kymijärvi III, on rakennusvaiheensa loppusuoralla. Laitoksen koestukset ja käyttöönotto aloitetaan ensi kesänä. Lämmityskaudella 2019–2020 uusi laitos kantaa jo kaukolämmöntuotantovastuun yhdessä Kymijärvi II:n kanssa.

Uusi lämpölaitos käyttää polttoaineenaan kestävän kehityksen mukaista sertifioitua puuta: metsätähdehaketta sekä metsäteollisuuden sivutuotteita. Kymijärvi III:sta tulee Suomen ympäristöystävällisin bioenergialaitos. Polttoaineen sisältämät ravinteet on tarkoitus kierrättää takaisin metsiin rakeistettuna tuhkana. Veden suhteen laitos on lähes omavarainen, se ottaa tarvitsemansa prosessiveden pääosin polttoaineesta.

Kivihiililaitoksen sulkeminen vähentää Lahti Energian hiilidioksidipäästöjä noin 600 000 tonnia vuodessa eli 20 prosenttiin vuoden 1990 tasosta. Lahden kaupungin tiedotteen mukaan tämä vastaa noin 60 000 suomalaisen vuotuisia päästöjä.

– Kivihiililaitoksen sulkeminen yhdessä uuden biolämpölaitoksen käyttöönoton kanssa vie meitä ison askeleen kohti hiilineutraalia tuotantoa. Energiakäännöksemme jatkuu edelleen lisäinvestoinneilla päästöttömiin tuotantomuotoihin, hajautettuun energiantuotantoon sekä energiatehokkuustoimiin, Lahti Energian toimitusjohtaja Eero Seesvaara sanoo.

Pekka Timosen mukaan Lahti osoittaa kivihiilipäätöksellään olevansa Suomen ympäristöpääkaupunki. Kivihiilen polton se lopetti ensimmäisenä suurista kaupungeista Suomessa. 

Sipilän hallitus linjasi vuosi sitten, että kivihiilen käyttö energiantuotannossa kielletään lailla vuonna 2029 ja että niille kaupunkien kaukolämpöyhtiöille, jotka sitoutuvat luopumaan kivihiilen käytöstä jo vuonna 2025, valmistellaan 90 miljoonan euron kannustepaketti.

Esimerkiksi Helsinki tavoittelee kivihiilen käytön lopettamista vasta vuonna 2024. Vielä viime vuonna 53 prosenttia energiayhtiö Helenin kaukolämpötuotannosta tuotettiin kivihiilellä ja vuonna 2017 myydyn sähkön alkuperästä 31 prosenttia oli fossiilisista polttoaineista.

– Haastan kaikki Suomen kaupungit tekemään samoin, Timonen sanoo Lahden historialliseen päätökseen viitaten.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä