Kuntien nettisivuilla palveleva Kunta-Kati on käytössä jo neljässä suomalaiskunnassa. Kuva: Lauri Rotko

Virtuaalinen assistentti Kunta-Kati on aloittanut työnsä Lempäälän kunnan verkkosivuilla maanantaina. Tuore assistentti hyödyntää keskustelevaa tekoälyä, eli se oppii keräämänsä datan avulla lisää vastatessaan kysymyksiin.

Lempäälän kunnan tiedotteessa kerrotaan, että Kunta-Kati on askel kohti digitaalisempaa palvelutarjontaa. Kunnan palvelumestari Anni Määtän mukaan Lempäälässä odotetaan Kunta-Katin datan tuovan tietoa siitä, mitä kuntalaiset asuinpaikaltaan kaipaavat.

– Odotamme jo innolla mitä Katilta kysytään, jotta tiedämme missä voimme kehittää omaa toimintaamme tai huomioida asiakasnäkökulmaa entistä paremmin, Määttä kertoo teidotteessa.

Kunta-Katin optimoinnin ansiosta sen kanssa ei tarvitse käydä pitkää keskustelua, vaan yksikin sana riittää ohjaamaan oikean tiedon luo. Määttä kuitenkin muistuttaa, että uusi palvelu saattaa aluksi vaatia kärsivällisyyttä.

– Kunta-Kati on kuin kuka tahansa harjoittelija. Se ei välttämättä aluksi osaa auttaa kaikessa, mutta on oppimassa oikeaan suuntaan. Tärkeää on myös huomioida, että Kati vastailee yleisimpiin kuntaan liittyviin kysymyksiin. Jos kyseessä on aihe, jota se ei tunnista, syynä voi olla se, ettei se ole Lempäälän kunnan hoidettavissa oleva asia tai sen hoitaminen vaatii suoran yhteyden ihmiseen.

Lempäälän lisäksi Kunta-Kati on käytössä myös Riihimäellä Porvoossa ja Hämeenlinnassa.

Palvelu on kehitetty yhteistyössä Accenturen ja keskustelevaan tekoälyyn erikoistuneen norjalaisen yrityksen Boost.ai:n kanssa. Norjassa vastaavaa palvelua, Kommune-Karia, käyttää noin 80 kuntaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä