Lohja on hyödyntänyt luovaa tekoälyä jo mm. markkinoinnissa ja kuvien tuottamisessa. Kaupunki testaa myös tekoälyn käyttöä luottamuselinten kokousten analysoinnissa. (Näyttökuva kaupungin verkkosivuilta)

Luovaa tekoälyä on Lohjan kaupungilla viime aikoina testattu myös liittyen valtuustokokouksiin ja luottamuselinten kokousmateriaaleihin. Kaupunki haluaa tutkia voisiko keskusteleva tekoäly auttaa tulevaisuudessa kuntalaisia ja päättäjiä esimerkiksi kokousmateriaalien tutkimisessa ja päätöksenteon saavutettavuudessa.

Kaupungin johtavat viranhaltijat ovat jo osallistuneet koulutukseen, jossa myös testattiin kuinka keskusteleva tekoäly “oppi” valtuustonkokouksen ja osasi vastata kokouksesta esitettyihin kysymyksiin.

Lohjan kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö Evita Malmin mukaan kysymyksiä olivat mm. mitä kokouksessa päätettiin, kuka oli eniten äänessä, sekä millainen sävy kokouksessa oli.

-Tekoäly myös tiivisti puheenvuoroja ja päätöksiä toivotuilla ehdoilla. Seuraavaksi testataan, kuinka tekoälyllä voitaisiin analysoida esimerkiksi koko vuoden lautakuntakokouksia.

Tällä viikolla Lohja tarjosi koko henkilöstölle mahdollisuutta tekoälykoulutukseen. Mukaan ilmoittautui 70 henkilöä eri toimialoilta.

Kaupunki pohtii tekoälytiimin kokoamista ja ohjeistuksen laatimista tekoälyn kanssa toimimisesta henkilöstölle. 

-Muun muassa tietosuojan takia on tärkeä ymmärtää hyötyjen lisäksi myös se, missä asioissa kannattaa olla varuillaan ja mitä on otettava huomioon, Malm sanoo luovan tekoälyn käytöstä. 

”Viranhaltijalle jää vastuu”

Samaa mieltä on Lohjan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Patinen, kok., jonka mukaan tekoälystä voi olla monenlaista hyötyä, mutta sen haasteet on tunnistettava. 

Patinen arvioi, että päätöksenteon kannalta tekoälyn tarjoama merkittävä hyöty voisi näkyä juuri viranhaltijoiden valmistelutyössä, jossa tekoäly voi tuottaa tekstiä sopivien reunaehtojen mukaan. 

-Tekoäly hakee tiedon, yhdistelee tiedon ja tuottaa valmista tekstiä. Toki viranhaltijalle jää vastuu tekstistä, hän joutuu sen itse hyväksymään, ja lähteet pitää olla tarkkaan lueteltuina.  

-Se tarjoaa mahdollisuuden viranhaltijan työajan vapauttamiseen muuhun kuin mekaaniseen kirjoittamistyöhön ja tekstin tuottamiseen. 

Toisaalta luottamushenkilön kohdalla tekstin tuottaminen tekoälyllä tuo oman haasteensa. Poliittiset näkemykset voivat heijastua algoritmissa eli siinä, miten tekoäly hakee tietoa. 

– Se ei ole samalla tavalla objektiivista kuin viranhaltijan työ on. Se pitää osata ottaa huomioon, Patinen muistuttaa. 

ChatGPT:n vastaus kysymykseen ”mitä on tekoäly?”.

Monenlaista tekoälyä monenlaiseen käyttöön

Tekoäly on tullut arkiseen keskusteluun ja hyvin ajankohtaisesti oikeastaan tämän vuoden aikana, kun Open AI avasi ChatGPT -sivustonsa kaikkien käyttöön myös ilmaiseksi. Lohjan kokeilussa käytettiin GPT-4- tietomalliin pohjautuvaa tekoälypohjaista kielimallia. 

Chat GPT:n yleistyttyä tekoälysovelluksia on ilmestynyt runsaasti muitakin. 

Tekoälyä toki hyödynnetään jo nyt monin tavoin, ja on hyödynnetty jonkin aikaa.  

Tampere kehittää datan ja tekoälyn hyödyntämistä Älykaupunki kaupunkilaisille -kehitysohjelmassaan. Tavoitteena on löytää keinoja, joilla datan avulla voidaan helpottaa kaupunkilaisten arkea. Mukana yhteistyössä ovat yritykset, yliopistot ja tutkimuslaitokset. 

Älykkäisiin teknologioihin nojaavassa kaupunkikehityksessä ei ole kuitenkaan kyse vain uusien teknologioiden hyödyntämisestä, vaan ennen kaikkea asukkaiden ja yritysten arkea sujuvoittavista palveluista.  

– Data ja tekoäly mahdollistavat tiedolla johtamisen, mutta toiminnan keskiössä on aina ihminen, Tampereen kaupungin kasvupalvelujohtaja Irene Impiö totesi Älykäs kaupunki -julkaisun tekoälyä käsitelleessä artikkelissa viime syksynä.  

Myös tekoälystä vastikään kirjan julkaisseet Oulun yliopiston emeritusprofessori Matti Pietikäinen ja professori Olli Silvén muistuttavat, että tekoäly on ihmisen avustaja, ei hallitsija. 

-Nykyisessä tekoälykeskustelussa on kuitenkin myös paljon hypeä. Monesti puhutaan tekoälystä myös sellaisessa yhteydessä, mikä ei edes välttämättä ole varsinaista tekoälyä, vaan normaalia digitaalisen teknologian evoluutiota aikaisempaa kehittyneempien toimintojen suuntaan, sanovat Pietikäinen ja Silvén muistuttavat tiedotteessa. 

Kriittinen käyttötapa tarpeen

Myös Evita Malm muistuttaa, että luovan tekoälyn käyttö edellyttää kriittistä käyttötapaa ja ohjausta.  

– Se on kiva kumppani ja avustaja, mutta ”haluaa miellyttää”. Jos et ymmärrä aihealueesta mitään, voi tulla mitä vaan. 

Oikein käytettynä siitä voi olla kuitenkin aitoa hyötyä, hän uskoo.  

Malm näkee tekoälyn hyödyntämisessä mahdollisuuksia erityisesti niin tiedon ja palveluiden löytämisessä

– Voit pian kertoa tekoälylle, että “Meitä on 4 henkinen perhe, lapset ovat xx vuotiaita, haluamme rakentaa ison talon Lohjalle, luonnon keskelle mutta lähelle julkista liikennettä ja kouluja. Olisi kiva jos lähellä olisi uimahallikin”, ja saat hetkessä vastauksen mistä tontti kannattaa ostaa, miksi, ja miten aloittaa projekti ja niin edelleen

–  Mahdollisuuksia on varmasti myös esimerkiksi kuntalaisen mielenkiinnon herättämisessä päätöksentekoa kohtaan. Tekoälyn avulla voit saada päätöksistä tietoa vain sinua kiinnostavista asioista

-Puhutaan saavutettavuudesta ja myös kuntalaisen kiinnostuksesta päätöksentekoa kohtaan. Näen, että tässä voisi olla paljon hyödynnettävää.  

Ristipainetta

Merkittävä ympäristö myös tekoälylle tulevat olemaan – ja osin jo ovat – koulut ja oppilaitokset. Lohjan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Patinen työskentelee opettajana, ja tekoälyn pohtiminen on tullut myös työn kautta ajankohtaiseksi. 

-Koulut on kuntien päätehtävä jatkossa. Varhaiskasvatus, opetustoimi – minkälaisia raameja koululaitokselle annetaan tekoälyn käytöstä? Ei voi mennä niin että sanotaan vaan että ottakaa käyttöön ja antakaa palaa. Asiat täytyy olla mietittynä. 

Oman haasteensa tuo tekoälyn yleistymisen vauhti. 

-Onko meillä aikaa pohtia oikeita ratkaisuja? Ollaan ristipaineessa: ei saisi tehdä vääriä hätiköityjä linjauksia mutta samaan aikaan pitäisi aika nopeastikin pystyä linjaamaan. Tekoäly on olemassa, halusimme tai emme. 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä