Kuvakaappaus KymiRingin verkkosivulta.

Hallinto-oikeus on kumonnut Kouvolan valtuuston päätöksen antaa KymiRing Oy:lle kahden miljoonan euron pääomalaina, kertoo Kouvolan Sanomat.

KymiRing Oy rakennuttaa Iitin kuntaan moottoriurheilukeskuksen. Hallinto-oikeuden mukaan Kouvolan kaupunki on ottanut merkittävän taloudellisen riskin myöntäessään pääomalainan ilman kuntalain edellyttämää vastavakuutta.

Valtio on tukenut hanketta, joka on herättänyt monenlaista keskustelua. Toisaalta hanke nähdään ympäristöongelmana melu- ja muine päästöineen, toisaalta korostetaan sen hyötyjä elinkeinoelämälle ja myös liikenneturvallisuuden kehitykselle. On myös ihmetelty, päätyvätkö opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkarahat tarkoituksenmukaisesti, jos niillä tuetaan formularadan rakentamista.

Monipuolinen keskittymä

Hankekokonaisuuteen on määrä kuulua kansainväliset standardit täyttävä moottorirata sekä rallicross-, karting-, motocross, speedway- ja enduroradat.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Moottoriurheilukeskuksen yhteyteen on siitä erillisenä tarkoitus toteuttaa myös ajokoulutus- ja liikenneturvallisuuskeskus sekä ajoneuvoteollisuutta palveleva testausympäristö. Hankkeen kokonaiskustannus on arviolta 23 milj. euroa, josta moottoriurheilukeskuksen rakentamiskustannukset ovat noin 16,5 milj. euroa.

Valtiolta miljoonasatsaus

Valtio on tukenut ja tukee formularataa liikuntarahoista. Tämän vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa sille on osoitettu 3,5 miljoonaa euroa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuosina 2015 ja 2016 myöntänyt KymiRing moottoriurheilukeskuksen rakentamiseen valtionavustusta yhteensä kolme miljoonaa euroa liikuntapaikkojen perustamiskustannuksiin varatusta rahoituksesta.

Lisäksi Hämeen ELY-keskus on myöntänyt ajokoulutuskeskuksen toimintaan yrityksen kehittämisavustusta 0,5 miljoonaa euroa.

 

Kuntatekniikka-lehden huhtikuussa julkaistu juttu aiheesta täällä

Kouvolan Sanomien uutinen hallinto-oikeudenpäätöksestä täällä

KymiRingin omiin sivuihin voi tutustua täällä

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*