Kuva: Esa Melametsä
- Kun poliitikot puhuvat energiasta, yleensä unohdetaan kokonaan kaukolämpö. Sen tuotanto perustuu pääosin polttavaan tekniikkaan, sanoo Kokkolan Energia Oy:n polttoainepäällikkö Petri Ahokangas.

Turve kuumentaa tunteita. Turve on ennen kaikkea maakuntien kaupunkien kaukolämmön lähde, kun Helsinki lämmittää toistaiseksi kivihiilellä.

Ilmastokeskustelun myötä vaatimukset turpeesta luopumiseksi mahdollisimman nopeasti ovat kiihtyneet. Lisäperusteluksi esitetään muut ympäristöongelmat.

Toisaalta ihmetellään, millä turve korvataan. Turvetta puolustetaan myös sen kotimaisuudella. Turpeella tuotetaan nykyisin 4–5 prosenttia Suomen energiasta.

Kokkolan Energia Oy on Kokkolan kaupungin kokonaan omistama energiayhtiö. Turpeen osuus Kokkolan Energian tuotannossa on nykyisin noin 40, puun 25 ja teollisuuden prosessilämmön talteenoton 35 prosenttia.

Kun turpeen käyttöä pitäisi supistaa voimakkaasti, jotain pitää saada tilalle. Mutta mitä?

Kokkolan Energian polttoainepäällikön Petri Ahokangas sanoo, että tämä kysymys saa hänet ”lämpenemään”.

– Kivihiili kielletään, ja jos turvetta ei saa polttaa eikä puuta kaataa nykyistä enempää, mitä sitten, hän vastaa kysymyksellä.

Lue koko juttu tuoreesta Kuntalehdestä 12/2019.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä