Kuva: Lappeenrannan seudun ympäristötoimi
Valitusoikeudn rajaamisella voi olla vaikutusta esimerkiksi voimaloiden sijoittumiseen.

Ekonomistien näkemykset valitusoikeuden rajoittamisesta maankäytössä jakaantuvat selkeästi. Reilu kolmannes, 38 prosenttia, kannattaa valitusoikeuden rajoittamista. 46 prosenttia ekonomisteista on epävarma tai vailla mielipidettä. Eri mieltä vai vahvasti eri mieltä on 18 prosenttia, selviää Ekonomistikoneen tänään julkaistuista uusista kyselytuloksista.

Ekonomistikone selvittää ekonomistien kantoja ajankohtaisiin talouden kysymyksiin.

Valitusoikeuden rajoittamista on perusteltu erityisesti taloudellisilla argumenteilla. Valitusten vähentämisen arvellaan nopeuttavan esimerkiksi kaavojen hyväksymistä ja siten rakentamista ja sen myötä mahdollisesti alkavaa liiketoimintaa. Valitusten vähentämisen uskotaan myös vähentävän kaavapäätösten kumoamista. Toisaalta rajoittamisen katsotaan vähentävän demokratiaa ja kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa elinympäristöönsä.

Vallitusoikeuden rajoittaminen nousee oletettavasti aktiiviseen keskusteluun maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen myötä. Uudistusta valmistellaan parhaillaan virkamiestyöryhmässä. Valmistelulla on parlamentaarinen seurantaryhmä.

Valitusviranomainen katoaa

Nykyisen hallituksen puolueista on kuultu usein näkemyksiä valitusoikeuden rajaamisen puolesta. Sitä perustellaan muun ohella yleisellä byrokratian keventämisellä.

Yksi valitusoikeuden rajaaminen sisältyy maakuntauudistukseen. Sen myötä ollaan poistamassa nykyiset ely-keskukset, jotka ovat voineet valittaa maankäyttöpäätöksistä. Tilalle ei hallituksen esityksessä ole tulossa mitään erityistä hallinnon yksikköä, jolle kuuluisi kaavoituksen laillisuusvalvonta. Sellaista suunniteltiin tulevaa lupa- ja valvontaelimeen LUOVAAn, mutta hallitus poisti sen esityksestään.

Ympäristöjärjestöt ja oppositio vaativat, että uudistuksen jälkeenkin on olemassa selkeä määritelty valtion viranomainen, jonka tehtävä on valvoa yleistä etua maankäytössä.

Marraskuussa 2017 avautuneella Ekonomistikone.fi-sivustolla 50 suomalaisekonomistia ottaa kantaa ajankohtaisiin talouden kysymyksiin. Ekonomistikone on akateemiseen asiantuntemukseen nojaava työkalu, jolla tarjotaan tietoa päättäjien ja taloudesta kiinnostuneiden kansalaisten käyttöön.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksesta lisää ympäristöministeriön sivustolla täällä.

Maakuntauudistuksen aiheuttamasta muutoksesta aiemmin Kuntalehdessä täällä.

 

Eero Karisto
Eero Karisto
eero.karisto@kuntalehti.fi
0
JAKOA
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*