Valtiovarainministeriön mukaan Suomi.fi-palvelujen strateginen ohjaus ei ole päässyt kasvamaan riittävän strategiseksi. (Kuva: Pixabay)

Suomi.fi-palveluita käyttävät julkisorganisaatiot eivät koe, että ne voivat vaikuttaa palveluiden kehittämiseen, käy ilmi Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tarkastuksesta.

Suomi.fi-palvelut ovat sähköisen asioinnin tukipalveluita, jotka luotiin Kansallisen palveluarkkitehtuurin (KaPA) kehitysohjelmassa vuosina 2014–2017. Tukipalvelujen tarkoituksena on muun muassa parantaa julkisten palvelujen saatavuutta ja laatua sekä tukea julkisen hallinnon toiminnan tehokkuutta.

Tarkastuksessa käsitellyt esimerkit osoittivat, ettei Suomi.fi-palveluita ole kehitetty käyttäjäorganisaatioiden tarpeista lähtien. Siksi organisaatiot eivät myöskään ole aktiivisesti hyödyntäneet palveluita.

Tarkastuksessa lausuntojaan antaneet tahot näkevät Suomi.fi-palvelujen strategisen tason ohjauksessa kehittämistarvetta. Lausunnoissa nousee yhtenä kysymyksenä esiin erityisesti se, voidaanko strategista ohjausta toteuttaa vahvemmin kehittämällä nykyistä tulosohjauskäytäntöä vai tarvitaanko sen rinnalle edelleen jokin erillinen strategisen ohjauksen toimintamalli.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Asiakastarpeita kyllä kuunnellaan ja kehittämisestä jaetaan tietoa, mutta aitoa vuoropuhelua ei ole käyty riittävästi. Kehittämisen tulee kohdistua asiakkaiden kannalta oleellisiin tarpeisiin, jotta palveluista saadaan enemmän hyötyä, sanoo VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Toni Äikäs tiedotteessa.

Suomi.fi-palvelut ovat sähköisen asioinnin tukipalveluita, joita käytetään esimerkiksi kansalaisten tunnistautumisessa tai valtuutuksissa. Julkishallinnon organisaatioilla on pääsääntöisesti velvollisuus käyttää yhteisiä palveluita. VTV selvitti, miten Suomi.fi-palvelut tukevat julkisen hallinnon digitalisaatiota sekä kehitetäänkö palveluita tarpeiden mukaan.

Lausunnonantajista työ- ja elinkeinominsiteriö otti esiin ulkomaalaisten vahvan tunnistautumisen ongelman, johon ei ole tällä hetkellä tarjolla eri osapuolten tarpeet kattavasti täyttävää ratkaisua.

TEMin lausunnossa muistutetaan, että Suomi.fi-valtuuksien osalta tarkastuskertomusluonnoksessa todetaan, ettei valtuuttaminen ole helppo ja yksinkertainen asia, mikä vuoksi siitä tulisi tehdä käyttäjälle mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen.

-Käyttäjäorganisaatioilla on haasteena myös mahdolliset valtuuksien hallinnan puutteet organisaation sisäisissä toimintatavoissa. Työ- ja elinkeinoministeriö jakaa VTV:n esiin nostaman näkemyksen siitä, että tässä ei ole vielä täysimääräisesti onnistuttu, valtuudet palvelun käyttöönotto ja käyttö vaativat edelleen selkeyttämistä.

-Ohjeistuksen puutteellisuus, on aiheuttanut käytännössä sen, että yksittäisissä hankkeissa törmätään kuntien valtuuksien hallinnan organisoinnin haasteisiin. Tarkoituksenmukaista ja kustannustehokkainta olisi, että kuntien neuvonta ja ohjeistus tältä osin olisi vahvemmin huomioitu DVV:n [Digi- ja väestötietovirasto] ohjeistuksissa, TEMin lausunnossa todetaan.

”Strateginen ohjaus ei ole riittävän strategista”

Valtiovarainministeriö (VM) toteaa lausunnossaan, että ”Suomi.fi-palvelujen strateginen ohjaus ei ole päässyt kasvamaan riittävän strategiseksi eikä se ole aina vastannut eri osapuolten ohjaukselle asettamiin odotuksiin”.

-Toisaalta odotukset ovat myös toisinaan olleet ristiriitaisia: sekä tuottaja-ja asiakasorganisaatioiden välillä että eri asiakasorganisaatioiden kesken. DVV:n tulosohjaus ei pääse kokonaisvaltaisen ja luonteeltaan yleisen otteensa vuoksi pureutumaan kovin syvälle palvelukokonaisuuksien ohjaukseen. Myöskään Suomi.fi-palvelujen strategisen ohjausryhmän työssä ei ole kyetty riittävällä tavalla pureutumaan esimerkiksi palvelujen tulevaisuuden suuntaviivojen hahmotteluun. Keskiössä on ollut sovitun kehittämisen seuraaminen ja palvelujen vakiinnuttamisen varmistaminen. VM:ssä on kuitenkin tunnistettu ohjauksessa tarve pysähtymiselle ja Suomi.fi-palvelujen strategiselle uudelleenarvioinnille, lausunnossa todetaan.

VM:n mukaan strategisen ohjauksen tulisi ottaa kantaa myös siihen, mitä digitalisaation tukipalveluita on ylipäätään tarkoituksenmukaista tuottaa keskitetysti, ja tunnistaa tarvittaessa uusia tai poistuvia tarpeita.

-Tässä yhteydessä voitaisiin myös pohtia sitä, mitä kaikkia palveluja digitalisaation tukipalveluilla tarkoitetaan: sisältävätkö ne kaikki yhteiskäyttöiset tukipalvelut, jolloin esim. väestötietojärjestelmä (VTJ), varmenteet, digitaalisen identiteetin etärekisteröintipalvelu, ydinidentiteetin todisteet ja digitaaliset lompakot kuuluisivat saman käsitteen alle. Samalla voitaisiin pohtia, voisivatko Suomi.fi-palvelut upota julkishallinnon eri palveluiden sisälle erilaisten avointen rajapintaratkaisujen avulla.

VTV suosittaa, että valtiovarain­­mi­nis­teriö selkeyttää ja vahvistaa Suomi.fi-palvelujen strategisen tason ohjausta, jotta palvelujen kehittämi­nen olisi määrätietoista ja suunnitelmallista.

”Palvelut edistäneet digitalisaatiota”

VTV:n mukaan tarkastuksen osoittaa, että Suomi.fi-palvelut ovat edistäneet julkishallinnon digitalisaatiota. Julkisorganisaatiot hyödyntävät kuitenkin palveluita vaihtelevasti. Valtionhallinnolle tehdyn kyselyn mukaan esimerkiksi Suomi.fi-tunnistusta käyttää 80 prosenttia organisaatioista, mutta tiedonsiirron palveluväylää ja viestit-palvelua alle puolet.

-Suomi.fi-palveluissa on paljon mahdollisuuksia, joita ei ole vielä osattu hyödyntää riittävästi. Esimerkiksi valtuudet-palvelua voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän sote-sektorilla, Toni Äikäs sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*