Yle: Yhteinen ohjelmistostandardi tuo vallankumouksen julkishallintoon

Kuntien sähköiset palvelut ovat murroksessa. Hämeenlinnan Minunterveyteni-palvelu mahdollistaa sähköisen asioinnin terveysasemalla.
Julkaistu Muokattu

Kuntien yhteinen tietojärjestelmä tuo kunnille lähes rajattomat mahdollisuudet sähköisten palveluiden hyödyntämiseen, arvioi Kuntaliiton kehittämispäällikkö Matti Holopainen Ylelle.

Sähköisiä palveluja on mietitty uudella tavalla teknologiayritysten kehittämän yhteisen ohjelmistostandardin pohjalta. Tulevaisuudessa esimerkiksi kunnan tonttia tai päivähoitopaikkaa voi hakea vaikka matkapuhelimella.

– Kyse on jopa vallankumouksellisesta uudesta ajattelusta, jolla saadaan oikea tehokkuusloikka julkishallintoon, Holopainen kuvailee.

Holopaisen mukaan ajatuksena on, että kun yhteinen järjestelmä on käytössä, kunnat voivat yhdessä kilpailuttaa yrityksiä kehittämään palveluita.

– Yritykset kiinnostuvat tästä, kun mukana on mahdollisimman paljon kuntia, mielellään kaikki, Holopainen sanoo.

Uutinen Ylen verkkosivuilla

Powered by Labrador CMS