Ympäristönsuojelua ei voi ulkoistaa maaseudulle
Kuva: Kaskisten kaupunki
Ihmisellä on geneettinen tarve saada luontoa ympärilleen, sanoo emeritusprofessori Tari Haahtela.
Ympäristön monimuotoisuutta ei voi ulkoistaa kaupungeista maaseudulle, koska kaupungit ovat sijoittuneet luonnon kannalta rikkaimmille alueille. Tämä selvisi Jyväskylän yliopiston luonnonsuojelubiologian lehtorin Panu Halmeen luennosta, jonka hän piti Kestävää maankäyttöä ja hyvinvointia luontopohjaisilla ratkaisuilla ‑seminaarissa.
Seminaarin järjestävät Kuntaliitto, Suomen ympäristökeskus ja Ympäristötiedon foorumi. Seminaari tarkastelee luonnon huomioonottamista maankäytössä, sen tavoitteita, mahdollisuuksia sekä kokemuksia käytännön työstä. Seminaarin striimaus tulee myöhemmin julkisesti nähtäville.
Halme katsoo, että monimuotoisuuden turvaamisen pitäisi olla kaikille itsestäänselvä. Hän perusteli käsitystä toisaalta sen hyödyillä, toisaalta sopimuksilla, joihin Suomi on sitoutunut.
Taajamat hyvillä paikoilla
Halmeen mukaan uhanalaisten eliöiden kartoitukset osoittavat, että ne ovat yleisiä taajamien läheisyydessä. Hän selittää asiaa sillä, että kaupunkeja on rakennettu paikkoihin, joissa on hyvä elää ja asua.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Taajamien ympäristön monimuotoisuutta tukee myös se, että niiden ympäristössä olevilla virkistysalueilla on vältetty avohakkuita.
Maaseudulla vastaavasti perinteinen maatalous on lisännyt luonnon monimuotoisuutta.
Biodiversiteettiä vaarannetaan kolmella tavalla. Paikallista biodiversiteettiä tuhoutuu esimerkiksi kun päälle vedetään asvaltti. Toiseksi tapahtuu heikentymistä esimerkiksi vieraslajien levitessä. Kolmas uhka on pirstaloituminen kun osia siitä otetaan muuhun käyttöön niin että lajien liikkuminen ja luontainen leviäminen estyy.
Monimuotoisuudelle tärkeät alueet on Halmeen mukaan kartoitettu ja tiedot ovat kaavoittajien ja päättäjien käytettävissä.
Monimuotoisuuden turvaamiseksi Halme esitteli kolme tasoa. Ensinnäkin maankäytön suunnittelussa pitää miettiä, mitä mihinkin sijoitetaan. Toiseksi syntyvät menetykset pitää kompensoida. Siis kun arvokas luontokohde otetaan muuhun käyttöön, jostain muualta pitää vastaavasti suojella aluetta. Kolmas asia on monimuotoisuutta tukevien alueiden hoitaminen.
Hoitamisessa osa alueista jätetään kokonaan hoitamatta, osassa suositaan eri-ikäisrakenteista metsänhoitoa, jossakin jätetään siivoamatonta pensaikkoa muun muassa auttamaan lintujen pesintää. Jossakin taas pitäisi suosia laiduntamista.
Geneettinen draivi yhdistää luontoon
Emeritusprofessori Tari Haahtela havainnollisti luonnon monimuotoisuuden merkitystä ihmisen hyvinvoinnille.
Mikrobitutkimus on osoittanut, että biodiversiteetti-indeksi eli ympäröivän luonnon monimuotoisuus ja ihmisen terveys korreloivat. Tämä on todettu muun muassa vertailevalla väestötietoja Venäjän Karjalassa ja rajan tällä puolen. Terveyseroja löytyi rajan kahta puolta. Geneettisiä eroja ei ole, mutta ympäristöä on vuosikymmenten kuluessa käsitelty eri tavoilla, Venäjän Karjalassa huomattavasti vähemmän kuin Suomen puolella.
Haahtelan mukaan ihmisen tarve saada luontoa ympärilleen perustuu ”geneettiseen draiviin” saada kontakti luontoon.
– Luonnon ihailu juontaa juurensa tarpeeseen, hän totesi ja viittasi mikrobien tarpeeseen.
Luontokontaktia ihminen toteuttaa syömällä, juomalla, koskettamalla, maistamalla, haistamalla.
– Ei palata luontoon, mutta otetaan luonto mukaan. Luonto on otettava huomioon kaupunkiensuunnittelussa ja rakentamisessa, Haahtela kiteytti.
Hulevedet ei vain rasite
SYKEn ryhmäpäällikkö Riikka Paloniemi havainnollisti ympäristönäkemysten mukanaolon kolmella tasolla kunnallisessa päätöksenteossa. On strateginen taso, joka määritellään muun muassa maakunta- ja yleiskaavoissa. Asemakaavoitus on operatiivista tasoa. Sen jälkeen tulee tekninen taso, käytännön toteutus.
Keskustelussa todettiin yleinen totuus, että strategiassa – kuten juhlapuheissa – asiat on helppo ottaa huomioon, mutta ongelmat ja myös kustannukset tulevat esiin käytännön toteutuksessa.
Ratkaisuksi tarjottiin hyvää tiedonkulkua, erityisesti myös alhaalta ylöspäin.
Seminaarissa esiteltiin luotopohjaisen maankäytön esimerkkejä Lahdesta, Helsingistä, Jyväskylästä ja Espoosta.
Hulevesien hyödyntäminen nousi seminaarissa esiin useissa esimerkeissä. Hulevedet eivät ole vain väistämätön riesa, joka pitää johtaa pois mahdollisimman tehokkaasti. Niitä voidaan myös hyödyntää kaupunkikuvassa, kuten Helsingissä valmistuvassa Kuninkaantammen uudessa kaupunginosassa. Lahdessa on todettu, että hyödyntämisellä voidaan myös vähentää vesistöön päätyvää haitta-ainekuormitusta.
Lakia ajanmukaistetaan
Maankäyttö- ja rakennuslaki vaikuttaa olennaisesti siihen, miten luonto otetaan huomioon.
Lakia uudistetaan parhaillaan. Tavoitteiksi on asetettu muun muassa suunnittelujärjestelmien ajantasaistaminen ja yksinkertaistaminen sekä kestävän kehityksen tukeminen.
– Myös tulevaisuuden toimintaympäristö pitää ottaa huomioon, sanoi uudistusta esitellyt Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Antti Irjala. Väestörakenne muuttuu, myös alueellisesti.
Rakennetuilla kaupunkialueilla pitää katsoa, miten niissä tapahtuvaa muutosta pitää ja voidaan hallita. Laajentuvalla kaupunkirakenteen kehällä pitää katsoa, miten turvataan kestävän yhdyskuntakehityksen edellytykset. Kolmanneksi pitää katsoa, mitä periaatteita ja kehittämistoimia tarvitaan maaseudulla.
Viherrakentamisen keskeisiksi tekijöiksi Irjala määritteli saavutettavuuden ja jatkuvuuden, monipuolisuuden sekä viihtyisyyden.
– Tavoitteena on elinympäristön laatu.
Meillä Helsingissä riittää vielä runsaasti oppimista, vaikka valtuusto onkin aktiivinen joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen saralla. Ylikorkea ja -tiheä rakentaminen kasaa kuitenkin seudun työpaikat Helsingin keskustaan. Kohtuullisen kokoisten ja monipuolisten aluekeskusten rakentaminen kehäradan asemille olisi paljon parempi ratkaisu. Nykypainotuksella kehärata jää pitkäksi aikaa vajaakäyttöön.