Terrafamen kaivoksella viikko päättyi perin aurinkoisissa oloissa. Kaivos sai kaipaamansa osaomistajan ja lisärahoituksen. (Kuva: Pekka Moliis)

 Entisen Talvivaaran kaivoksen tuotannon jatkuminen on varmistunut. Terrafame Group Oy, Terrafame Oy, Trafigura-ryhmä ja Galena Private Equity Resources -rahasto ilmoittivat perjantaina sopineensa yhteensä 250 miljoonan euron rahoitusjärjestelystä ja kaupallisesta yhteistyöstä.

 Sampo Oyj toimii järjestelyssä kanssasijoittajana. Suomen valtio jää Terrafame Group Oy:n kautta yhtiön enemmistöomistajaksi noin 85 prosentin osuudella. Jatkorahoituksen varmistuminen ja uuden osaomistajan varmistuminen otettiin tyytyväisenä tietona vastaan Sotkamon kunnantalolla.

-Päätöksellä on iso vaikutus Sotkamon ja lähialueen kehitykseen. Sotkamollekin tämä miljoonaluokan asia verotuloina, arvioi Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen.

Tyytyväinen oli myös tuore elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Olen tyytyväinen saavutettuun rahoitusratkaisuun. Se on kauan kaivattu ja erittäin tervetullut. Terrafamella on nyt kaikki edellytykset harjoittaa kaivostoimintaa ympäristöllisesti vastuullisesti ja taloudellisesti menestyksekkäästi, elinkeinoministeri Mika Lintilä totesi tiedotustilaisuudessa.

Uskoa tulevaan

Kaivoksen omistajapohjan leveneminen ja 250 miljoonan euron rahoituspaketin varmistuminen antavat uskoa tulevaan.  Kilpeläinen muistuttaa kaivoshommien jatkumisen säteilevän kerrannaisvaikutuksia laajalle.

-Tämä luo positiivista uskoa Kainuun elinkeinoelämään ja poikii uusia investointeja. Päätöksen kerrannaisvaikutukset ovat suuret, kunnanjohtaja korostaa.

Terrafamen jatkon varmistumisen myötä tulevaisuudessa matkailupitäjän alueella toimii kolme kaivosta, kun ongelmakaivos Terrafame ja pitkään toiminut Mondo Minerals saavat rinnalleen vuonna 2018 Talvijärven hopeakaivoksen.

Kuinka kolme kaivosta sopii matkailupitäjän imagoon?

-Onneksi Sotkamo on laaja pitäjä. Taitaa olla pisimmillään matkaa kaukaisimmasta nurkasta toiseen 120 metriä. Kyllä tänne hyvin mahtuu, Mika Kilpeläinen vakuuttaa.

Aiheesta valtioneuvoston sivuilla

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*