TS: EU:n budjettikiista uhkaa Etelä-Suomen maataloustuottajia

Suomen maatalouden tuki voi kutistua jopa 120 miljoonalla eurolla.

Julkaistu Muokattu

EU:n maataloustuki Etelä-Suomelle on vaarassa loppua ensi vuoden lopussa, kertoo Turun Sanomat.

Lehti kirjoittaa, että jos EU-maiden johtajat eivät pääse nopeasti sopuun rahoituskehyksestä vuosille 2014–2020, unionin maatalouspolitiikan uudistus voi viivästyä.

Viivästyminen taas johtaisi siihen, etteivät Suomi ja komissio voi neuvotella niin kutsutun 141-tuen jatkumisesta. Tällöin Etelä-Suomen tuki lakkaisi vuoden 2013 lopussa.

Kyseessä on jäsenyyssopimuksen artiklan 141 mukainen kansallinen tuki.

– Jos uudistus siirtyy, ei ole käytössä mitään korvaavia järjestelyjä, mutta vanha tuki poistuu, sianlihantuottaja Kalle Vähä-Piikkiö sanoo lehdelle.

MTK-Varsinais-Suomen toiminnanjohtajaa Paavo Myllymäkeä huolestuttavat unionin rahoituskehyksen leikkauspaineet.

Pahimmillaan Suomessa maatalouden tuki voisi hänen mukaansa kutistua 120 miljoonalla eurolla.

– Se tietäisi jokaiselle maatilalle kahden kuukauden maataloustulon menetystä vuodessa, Myllymäki arvioi.

(STT)

Powered by Labrador CMS