Fennovoiman hankkeen laitetoimittajana piti olla venäläinen Rosatom.

Turku haluaa irtautua Fennovoiman Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeesta, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Maanantaina kokoontuva kaupunginhallitus saa esityksen, jossa kaupunkikonserni on lähdössä hankkeesta, mikäli sen osakkaana tai laitetoimittajana on Rosatom taikka muu venäläinen toimija.

Käytännössä asia koskee Turku Energiaa, joka omistaa 3,73 prosenttia Fennovoiman pääomistajasta Voimaosakeyhtiö SF:stä. Se on samalla on yksi suurimpia kuntapohjaisia omistajia.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Venäläisen Rosatomin suomalainen tytäryhtiö RAOS Voima Oy omistaa 34 prosenttia Fennovoimasta.

Tiedotteessa mainitaan, että ”kansainvälispoliittisen tilanteen kiristymisen vuoksi hankkeen toteutumiselle on muodostunut huomattavia epävarmuustekijöitä”.

Kaupunginhallitukselle tuotavassa esityksessä edellytetään, että Turku Energia ryhtyy ”kaikkiin sopimusten mahdollistamiin toimenpiteisiin hankkeen taloudellisten ja juridisten riskien minimoimiseksi, mikäli hanke tulisi kariutumaan rakennusluvan epäämisen, laitostoimittajaan kohdistuneiden talouspakotteiden tai muiden painavien syiden seurauksena”.

”Rakennusluvan myöntämiselle ei edellytyksiä”

Turun kaupunki kiirehtii työ- ja elinkeinoministeriötä sekä eduskuntaa ratkaisemaan hankkeen rakennuslupahakemus sekä ilmoittamaan kantanaan, että luvan myöntämiselle ei ole olemassa edellytyksiä.

Kaupunki on pyytänyt Turku Energialta selvityspyynnön, jossa energiayhtiöltä on kysytty, miten ja millä ehdoin irtautuminen on mahdollista, mitkä ovat Turku Energian velvoitteet, mitkä ovat irtautumisen taloudelliset vaikutukset ja mitkä ovat merkittävimmät juridiset riskit irtautumisessa.

Turun kaupungin selvityspyyntö on salainen.

Myös Porvoossa pohditaan tilannetta

Kommuntorget kertoi reilu pari viikkoa sitten ydinvoimalahankkeen olevan keskusteluissa myös Porvoossa. Porvoon Energia omistaa alle prosentin Fennovoimasta, mikä tarkoittaisi rakennusprojektissa kaikkiaan 11,7 miljoonaa euroa. Summasta noin puolet, 5,3 miljoonaa, on jo ehditty maksaa hankkeesta.

Porvoon Energian toimitusjohtaja Måns Holmberg kommentoi Kommuntorgetille, Venäjän sotatoimien Ukrainassa kasvattaneet hankkeen riskiä.

Rahoja voi olla vaikea saada takaisin. Holmberg kuitenkin huomauttaa, ettei yhtiö saavuta mitään katkaisemalla keskustelu hankkeen kanssa.

Lue lisää Kriget i Ukraina skapar snåriga energibeslut i kommunerna – Borgå Energi har inget att vinna på att bryta avtal

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*