Turussa halutaan kuulla kaupunkilaisilta, miten eri alueilla asuvien lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan edistää. (Kuva: Heidi Nyberg)

Toisinaan hyvään tarkoitukseen varatut määrärahat pienenevät talousarviokäsittelyn yhteydessä, mutta Turussa tapahtui päinvastoin. Kaupunginvaltuusto päätti viime viikolla talousarvion vahvistamisen yhteydessä triplata kaupungin osallistuvan budjetoinnin eli Asukasbudjetin jaettavat varat.

Kun alun perin lasten ja hyvinvoinnin edistämiseen oli vuoden 2023 loppuun saakka varattu miljoonaa euroa, niin valtuustossa summa nousi kolmeen miljoonaan. Asukasbudjetin kautta jaettavat varat suunnataan yhdeksälle eri suuralueelle. Alueille suunnattavat kokonaissummat ovat joko 300 000 tai 375 000 euroa.

-Ehdotus voi olla vaikkapa tapahtuma, kurssi tai tempaus. Ehdottaa voi mielellään myös jo olemassa olevan paikan tai palvelun kohennusta. Ennen ehdotuksen jättämistä on hyvä tutustua Asukasbudjetin kriteereihin, jotka löytyvät Asukasbudjetti-sivuston Tietoa-osiosta, vinkkaa osallisuuden erityisasiantuntija Anri Niskala.

Lähes 200 esitystä jo tehty

Esityksiä rahojen käytöstä lasten ja nuorten hyväksi voi kuka tahansa tehdä sivustolla Asukasbudjetti.turku.fi aina joulukuun loppuun saakka. Tehdyistä ehdotuksista poimitaan parhaat ideat jatkoon, joista kehitetään suurempia kokonaisuuksia. Huhtikuussa näistä suunnitelmista valitaan parhaat ideat toteutukseen äänestämällä samalla sivustolla. Näin kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan budjettivarojen käyttöön useassa eri vaiheessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Tähän mennessä sivustolle on kirjautunut jo 174 ehdotusta siitä, mihin varoja voisi eri alueilla käyttää. Hirvensalon frisbeegolfrata, skeittiparkki Pansioon ja mielekästä tekemistä Uittamon nuorille ovat esimerkkejä jätetyistä ehdotuksista.

-Jos yhdellä alueella on tehty hyvä idea ja suunnitelma varojen käytöstä, niin näitä ideoita voidaan sitten kopioida muillekin alueille. Tällä tavalla tasataan hyvää eri alueille, Niskala toteaa.

Byrokratia ottaa aikansa

Ensimmäisen kerran asukasbudjetista jaettiin varoja kaupunkilaisten hyväksi Turussa viime vuonna. Tänä vuonna kyseisiä hankkeita ja ideoita on sitten toteutettu. Ja osa viime vuonna päätetyistä varoista saadaan kulutettua vasta ensi vuoden puolella.

-Jos ideana on jonkin tapahtuman tai tempauksen järjestäminen, niin silloin suunnitelma voidaan toteuttaa hyvinkin nopealla aikataululla. Mutta jos suunnitelma vaatii päätöksentekoa kaupungin byrokratiassa, niin silloin se vuosikin voi olla lyhyt aika. Tämän on huomattu meillä kuntoportaiden toteuttamisessa. Kaikki ei tapahdu niin nopeasti, kuin haluttaisiin, Anri Niskala toteaa.

Asukasbudjetti-sivustolla julkaistuissa kriteereissä määritellään, että ehdotusten tulee koskea kaupungin toimivallan alaista toimintaa. Niissä edellytetään myös, että Asukasbudjetilla rahoitetaan konkreettista toimintaa, ei pelkkien suunnitelmien tekoa eikä pysyvän henkilöstön palkkausta. Asukasbudjetista ei myöskään rahoiteta kohteita, joille on jo varattu määrärahat kaupungin talousarviossa.

Turussa toivotaan, että erityisesti lapset ja nuoret lähtisivät rohkeasti ideoimaan uusia avauksia avustusbudjetin tiimoilta. Juuri nuoret itse tietävät, mitä he kotikaupungiltaan kaipaavat. Ja aina suunnitelmat eivät tarvitse valtaisia olla. Pienimmällään budjettivarat suunnitelmaa kohden ovat 5000 euroa ja suurimmillaan voidaan toteuttaa jopa 375 000 euron hankkeita.

-Se tässä osallistavassa budjetoinnissa on rikkaus, että meille esitettävät suunnitelmat ovat niin erilaisia, osallisuuden erityisasiantuntija Anri Niskala kertoo.

Tutustu Turun avustusbudjetti-sivustoon

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*