Mitään suurta hakuryntäystä ei hallituksen kärkihankkeisiin sisältyvä palvelusetelikokeilu saanut aikaan. Jaossa olevaa 9,5 miljoonan euron valtionavustusta ilmaantui määräajassa hakemaan 12 hakijaa.

Yli puolet hakijoista saa pettyä, sillä mukaan kelpuutetaan korkeintaan viisi hanketta. Tarkoituksena on kokeilujen kautta hakea kokemuksia palvelusetelin käytöstä isompien palvelukokonaisuuksien tuottajien valinnassa.

Kokeiluun valitaan mukaan erityyppisiä kuntia ja kuntayhtymiä. Esimerkiksi Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymässä (ESSOTE) on tavoitteena päästä kokeilemaan palvelusetelijärjestelmän toimivuutta kotihoidon ja lapsiperheiden tukipalveluissa, toimintakykykuntoutuksessa ja ikäihmisten asumispalveluissa. ESSOTE:n hankkeessa olisi mukana myös Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja Pieksämäen kaupungin perusturva.

Ylä-Savo testaisi valinnanvapautta

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Palvelusetelikokeiluun mukaan haluava Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä on halukas testaamaan miten valinnanvapaus alueilla, joilla valinnanvapautta ei ennestään ole.

-Kaikkein keskeisin asia meille on testata, miten valinnanvapaus toimii suurkaupunkien ulkopuolella. Miten valinnanvapaus toteutuu täällä pitkien etäisyyksien alueella ja syntyykö uusia valinnanvapauden mahdollistavia palveluja maaseudulle, pohtii Ylä-Savon terveysjohtaja Janne Forsberg.

Palvelusetelikokeiluun mukaan haluavien hankkeiden yhteenlasketut kokonaiskustannukset ovat lähes 29 miljoonaa euroa, josta valtionavustuksia haetaan noin 22 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveysministeriö valitsee mukaan pääsevät hankkeet lokakuun loppuun mennessä.

Hakijat: Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä ESSOTE, Helsingin kaupunki, HUS, Hyvinkään kaupunki, Hämeenlinnan kaupunki, Jyväskylän kaupunki, Kainuun sote, Porin kaupunki, Seinäjoen kaupunki, Tampereen kaupunki, Vantaan kaupunki ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä.

Juttua päivitetty 23.9. klo 9.45 terveysjohtaja Janne Forsbergin kommenteilla.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*