Tuusula haluaa kuntalaiset entistä tiiviimmin mukaan kunnalliseen päätöksentekoon ja käytännön pieniin askareisiin. Osallisuus on monessa kunnassa ja hankkeessa muotisana, mutta Tuusulassa on lähdetty myös sanoista tekoihin.

Kuntaan on perustettu viisi alueellista kehittämisverkostoa, joita arkisissa askareissa auttaa viime elokuussa työnsä aloittanut yhteisömanageri. Eikä kyseessä ole mikään EU-rahoitteisen hankkeen määräaikainen pesti, vaan ihan vakituinen työsuhde.

-Tuusulassa on 5 alueellista kehittämisverkostoa ja minun tehtäviini kuulu tukea ja kehittää näiden verkostojen toimintaa. Verkostoihin ovat tervetulleita alueiden asukkaat, yhdistykset ja yritykset. Yhdessä voimme järjestää talkoita, kunnostaa viheralueita, suunnitella tulevaa tai saattaa alueen ihmisiä yhteen, yhteisömanageri Kaisa Kutilainen kuvaa työtään.

Rahaakin löytyy

Kehittämisverkostojen toimintaan oli tälle vuodelle varattu rahaa 24 000 euroa. Ensi vuoden budjetista rahaa löytyy enemmän ja lisäksi kunta panostaa henkilöstöresurssien muodossa toimintaan. Omat verkostot löytyvät Hyrylästä, Kellokoskelta, Jokelasta, Lahelasta ja Riihikalliosta.

-Ihmiset ovat lähteneet hyvin mukaan toimintaan. Esimerkiksi Hyrylässä meillä aloittaa tammikuulla ikäihmisten kortteliolohuone.

-Eräs vastikään eläkkeelle jäänyt asukas otti meihin yhteyttä ja kertoi alueella olevan paljon yksinäisiä ikäihmisiä. Hän tarjoutui vetämään toimintaa ja alueella tyhjillään ollut kunnan kerhohuone siivottiin ja otettiin käyttöön. Vapaaehtoiseksi tarjoutunut rouva on koonnut ympärilleen 6-7 henkilön ryhmän, jonka kanssa he ovat toimintaa suunnitelleet, Kutilainen kertoo.

Osallisuuden kautta syntyvät teot ja tapahtumat voivat valtakunnan mittakaavassa olla pieniä, mutta yksilön kohdalla suuria.

-Pyrimme siihen, ettei kukaan jäisi yksin, lupaa Tuusulan yhteisömanageri Kaisa Kutilainen.

Osallisuutta monella tasolla

Tuusulan kunnassa on otettu käyttöön osallisuussivusto, jonne on koottu ajankohtaiset osallisuustyöhön liittyvät asiat yhteen paikkaan. Sivustolta löytyvät alueellisten kehittämisverkostojen kuulumiset ja osallisuustarinat asukkailta ja kunnan työntekijöiltä. Vaikka sivusto on toteutettu asukkaan näkökulmasta tekijät toivovat sen palvelevan myös kunnan työntekijöitä.

Tammikuussa Tuusula ottaa käyttöön osallistuvan budjetoinnin alustan kehittämisverkostojen toiminnassa. Alustan avulla on mahdollista kerätä ideoita ja kannattaa niitä, kehittää ideoista ehdotuksia, kuvata ehdotukset ja äänestää niistä.

-Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat pääsevät päättämään siitä, miten kunnan käytössä olevia julkisia varoja käytetään. Tuusulan kunta tulee vuonna 2018 ottamaan käyttöön osallistuvan budjetoinnin laajemminkin osana kunnan budjetointiprosessia, summaa osallisuudesta vastaava kehittämispäällikkö Heidi Hagman.

Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jaa artikkeli
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*