Työväenpuolueen roimasti kohonnut kannatus heti iskun jälkeen ei näkynyt enää vaalipäivänä maanantaina. Puolue tosin kasvatti hieman suosiotaan ja säilytti asemansa maan suurimpana puolueena.

Konservatiivipuolue höyre saavutti puolestaan murskavoiton lisäämällä kannatustaan lähes yhdeksän prosenttiyksikköä 27,9 prosenttiin. Oikeistopopulistisen edistyspuolueen kannatus romahti vastaavasti 11,5 prosenttiin.

Terrori-iskun vaikutus norjalaisten äänestysintoon jäi odotettua laimeammaksi. Äänensä antoi noin 63 prosenttia äänioikeutetuista, eli vain hieman edellisiä kunnallisvaaleja enemmän.

Mikäli kyseessä olisivat olleet parlamenttivaalit, istuva punavihreä hallitus ei olisi saanut enemmistöä. Hallituspuolueista heikoimman tuloksen tehneen sosialistisen vasemmistopuolueen johtaja Kristin Halvorsen ilmoitti eroavansa ensi keväänä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



(STT–TT)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*