Arkistokuva: Ville Miettinen

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun koosteraportti on julkaistu. Uusimaa 2019 -hankkeessa kunnan omat työntekijät ja asiantuntijat suunnittelivat palveluja, jotka olisivat tulleet Uudenmaan maakunnan tehtäviksi vuoden 2021 alussa, mikäli Juha Sipilän hallituksen valtakunnallinen sote- ja maakuntauudistus olisi toteutunut.

Uudistus kaatui hallituksen eroon, mutta Uusimaa 2019 -hankkeen aikana ehdittiin tehdä paljon valmistelutyötä, jonka johtopäätökset ovat pian kaikkien luettavana. Uudenmaan liiton hallinnoimassa hankkeessa ehdittiin käynnistää yli 200 projektia. Liitto julkaisee niiden kaikkien projektikuvaukset syksyn aikana.

Yhteensä kuvausten sivumäärä nousee nelinumeroiseksi. Kuvaukset on kirjoitettu sellaiseen muotoon, että ne voidaan tulevaisuudessa muuttaa projektisuunnitelmiksi.

Vaikka projektit toteutettiin sillä ajatuksella, että Uudenmaan maakunnasta tulisi palvelun tuottaja, voi luonnoksia hyödyntää myös erilaisissa malleissa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Uudenmaan liiton hallintopäällikön Inka Tikkasen mukaan 75–80 prosenttia selvitysten materiaalista on hallitusratkaisuista riippumatonta.

– Toivomme, että mahdollisimman moni hyödyntäisi meidän pohjamateriaalejamme, ettei tekemämme työ menisi hukkaan.

Uusimaa 2019 -hanke sai valtiovarainministeriöltä yleishankkeeseen noin 12 miljoonaa euroa ja ICT-hankkeeseen vajaa 30 miljoonaa euroa.

Jo tehdyt selvitykset voivat antaa arvokkaita näkökulmia ja johtopäätöksiä tilanteissa, joissa palveluja tuotetaan kuntien ulkopuolella, Tikkanen sanoo. Hyötyä voivat sekä Uudenmaan kunnat, kuntayhtymät ja sote-toimijat että muiden maakuntien toimijat.

Esiin nousevia osa-alueita ovat esimerkiksi ICT-ratkaisut, hankinnat, ruotsinkielisten palveluiden järjestäminen ja sote-järjestelyjen kokonaisuus.

– Raportti ei luultavasti sisällä mitään yllättävää sote-johtajille. Se tuo esiin, millaista lisäarvoa strategisempi sote-palveluiden johtaminen toisi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*