Kuva: Ville Miettinen
Moni kaipaa joululomaa ja lumihankia. Etenkin uusmaalaisia kehotetaan vahvasti pohtimaan, olisiko matkat syytä jättää koronan levinneisyyden takia väliin.

Miten pahentuneessa koronatilanteessa yhdistetään joulun matkat pohjoiseen, jonne odotetaan yli 35 000:a kotimaista matkailijaa? Vastaus tietenkin riippuu siitä, keneltä asiaa kysyy.

Sekä Kittilän kunnanjohtaja Antti Jämsén että Puolangan pormestari Harri Peltola toivottavat matkaajat tervetulleiksi, mutta lisäävät heti perään, että kunhan tullaan terveinä.

Jämsén huomauttaa, että ennakkotietojen mukaan yksinomaan Kittilään on tulossa noin 10 000 matkailijaa.

– Matkailu on meillä merkittävä elinkeino ja työllisti ennen pandemiaa noin 900 henkilötyövuotta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Puolangan Peltola sanoo, että omatoiminen lähipiirissä matkailu Kainuuseen on jopa suotavaa.

Terveydenhuolto varovaisempi tervetulotoivotuksissaan

Huomattavasti vaisumpia tervetulotoivotuksia tulee sairaanhoitopiireistä. Lapin sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Markku Broas kehottaa lukemaan huolellisesti sairaanhoitopiirin sivuille kootut koronaohjeet, joissa on tietoa myös kotimaan matkailuun.

Ohjeista ensimmäinen kehottaa harkitsemaan huolellisesti, onko matka välttämätön.

– Pari viikkoa ennen matkaa pyri välttämään mahdollisia tilanteita, joissa voit altistua koronainfektiolle. Tällaisia ovat tilanteet, joissa kokoontuu paljon ihmisiä ja joissa ei voida pitää turvavälejä esim. iltaravintolat, kauppakeskukset, ryhmäharrastukset. Vältä näitä tilanteita myös täällä Lapissa ollessasi, ohjeissa sanotaan.

Ohjeisiin kuuluu myös se, että Lappiin tullaan vain terveenä ja että sairastuttaessa pitää hakeutua vähäisemmistäkin oireista lähimpään testauspisteeseen.

Ohjeisiin tutustumisesta ja niiden noudattamisesta muistuttaa myös Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari. Kainuun sote tiedotti matkailusta alkuviikosta otsikolla ”Jouluksi Kainuuseen vain terveenä ja lähimpien kesken”.

Kainuun soteen on tullut runsaasti kysymyksiä, voiko Kainuuseen tulla lomalle. Vastaus kuuluu, että kyllä, mutta vain terveenä, ohjeiden mukaan ja viettämällä aikaa vain lähipiirin kesken.

Uusmaalaiset, pysykää kotona!

Joulua edeltävällä viikolla etenkin uusimaalaiset saivat toisenlaista viestiä omasta sairaanhoitopiiristään.

Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi on suosittanut vahvasti, että Uudeltamaalta ei tänä jouluna lähdetä matkustamaan muualle Suomeen. Hän huomauttaa, että ensimmäisiä viitteitä taudin liikkumisesta etelästä muualle on jo olemassa.

– Lapin hangilla voi hiihtää, jos on terve ja pysyy joutoaikoina mökissä lähipiirissä, hän kommentoi Kuntalehdelle.

Lapin Broas muistuttaa, että sairaanhoitopiirin tehtäviin kuuluu vastata kansanterveydestä ja pyrkiä turvaamaan kansalaisten terveyttä. Hän sanoo ymmärtävänsä matkailuelinkeinon syvän huolen työpaikoista ja tulevaisuudesta.

– Meillä on matkailun kanssa luotu yhdessä ohjeet turvalliseen matkailuun. Jos ihmiset noudattaisivat ohjeita, matkailu olisi turvallista, Broas huomauttaa.

Kainuun Koukkari sanoo, että jos torjuntaohjeita halveksitaan, saadaan aikaan hirveää jälkeä. Kosteat illat kuppiloissa ja bilettäminen vieraassa seurassa pitää hänen mukaansa nyt unohtaa kokonaan.

– Matkailijoiden tulee viettää lomansa Kainuussa omassa seurassaan ja jättää muut vierailut väliin. Mahdollisia sukulaisia kannattaa tervehtiä ulkoa etäyläviitosilla.

Entä sitten kylillä asiointi?

Koukkari sanoo, että kauppareissutkin tehdään ainoastaan terveinä, puhtain käsin ja maski kasvoilla.

”Laduilla ei ole väentungosta”

Joululomaa on odotettu ja suunniteltu ajoissa, eivätkä kaikki ole lykkäämässä pohjoisen matkaansa.

Paljakan Loma-asuntojen Matti Heikkinen sanoo, että ensimmäiset joulun ajan mökkivaraukset tulivat jo syyskuussa ja lokakuussa oli jo hyvin täyttä. Joulunalusviikolla ei ollut yhtäkään mökkiä vapaana.

– Kaikki mökit on vuokrattu loppiaiseen asti, Heikkinen kertoo.

Finnair on lisännyt jouluviikolle lentovuoroja ja ottanut käyttöönsä suurempia koneita. Se lentää Ivaloon, Kittilään, Kuusamoon ja Rovaniemelle.

VR:llä on koko auto- ja makuuvaunukapasiteetti joulun aikana käytössä. Se ilmoittaa, että joulun ajalle on varattu noin puolet siitä määrästä, mitä viime vuonna samaan aikaan. Joissakin yksittäisissä junissa on kuitenkin jo täyttä.

Erityisen suosittuja ovat yöjunien makuuhytit, ja oma auto on monilla mukana kyydissä. Yöjunia on loppuunmyyty.

Kittilän Jämsén ja Puolangan Peltola korostavat kumpikin kuntiensa väljyyttä. Latuja riittää, ja moni viettää lomansa vuokraamassaan mökissä.

– Hygieniasta osataan huolehtia hotelleissakin, Peltola huomauttaa.

Jämsén sanoo, että myös ravintolat ovat hyvin koronatilanteessa ajan tasalla, ja niistä saa mukaansa noutoruokaa.

Entä sitten hiihtokeskuksista leviämään lähteneet tartunnat?

– Esimerkiksi Itävallassa tilanne lähti iltaravintolatoiminnasta. Meillä suositeltiin jo ennen hallitusta, että iltaravintolat sulkevat ovensa aiemmin ja lopettavat tarjoilun iltakymmeneltä, Jämsén sanoo.

Hän korostaa, että ihmisillä on suurempi vaara sairastua koronaan väentungoksessa kuin hiihtoladuilla.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*