Vaalassa on perustettu Facebook-ryhmä, jonne on tarkoitus koota keskustelemaan mahdollisimman monet Vaalan kuntavaaliehdokkaista.

Ryhmän on perustanut keskustan ehdokas Jenna Leinonen.

– Ehdokkaat ovat aika kaukana kuntalaisista. Vain harvat kuntalaisista tulevat vaaliteltalle juttelemaan tai vaalitilaisuuksiin keskustelemaan. Ajattelin, että tälläinen ryhmä voisi helpottaa yhteydenottoa ehdokkaisiin. Myös kuntalaisilta olen tällaisia toiveita kuullut.

– Monen kuntalaisen on varmasti helpompi kirjoittaa kysymyksensä tällaiseen ryhmään kuin mennä suoraan kysymään. Ja sivustolla voi tavoittaa yhdellä kertaa ison joukon ehdokkaita.

Leinosen toivoo, että viestintä kulkee sivustolla molempiin suuntiin. Ehdokkaat voivat kirjoittaa julki omia teemojaan ja äänestäjät esittää kysymyksiään.

– Lisäksi kunnanjohtaja (Tytti Määttä) on luvannut toimittaa sivustolle faktatietoa keskustelun tueksi.

Vaalassa on jaossa 17 valtuustopaikkaa.

– Kouluasioiden uskon nousevan täällä Facebook-ryhmässä vahvasti esille: säilyykö lukio, säilyvätkö sivukylien koulut?

– Varmaan täälläkin puhutaan sotesta, toivottavasti siitä tulevaisuuden kunnastakin. Toivottavasti keskustelu kulkee sopuisissa merkeissä, Jenna Leinonen miettii.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Ehdokkaalla pitää olla tietoa suht laaja-alaisesti eri asioista. Hyväkäytöksisyys ja toisen kunnioittaminen kuuluvat ehdokkaan ominaisuuksiin. Kuuntelemisen taitoa tarvitaan
    Kun esitetään listaa tyyliin: vanhuksilla oltava hyvä hoito, lasten harrastusmahdollisuudet turvattava jne. Missä on konkretiaa asioille? Näitä lauseita voi kyllä luetella, mutta teot/ toimet yms, niitä nyt esille.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä