Yhtiö jätti konkurssihakemuksen käräjäoikeuteen tiistaina. Myös liikenne loppui heti.

– Laiva jäi tänään Vaasan satamaan, ja siellä se toistaiseksi pysyy. Katsotaan sitten mitä konkurssipesän hoitaja päättää tehdä, RG Linen toimitusjohtaja Reko Märsylä sanoi tiistai-iltana.

Vaasan ja Uumajan väliä yhdellä laivalla liikennöinyt RG Line teki tappiota kahtena peräkkäisenä vuonna. Talouden taantuman lisäksi kovat jäätalvet rokottivat yhtiötä.

Taloutensa pelastamiseksi RG Line ehdotti järjestävänsä uusosakeannin, jossa Vaasa ostaisi osakkeita 2,7 miljoonalla eurolla. Kaupunki saisi sitä vastaan viidenneksen laivayhtiön osakekannasta. Lisäksi yhtiö toivoi satamamaksujensa alentamista puolella miljoonalla eurolla vuodessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Vaasan kaupunginhallitus hylkäsi yhtiön ehdotuksen maanantaina yksimielisesti.

Kaupunginjohtaja Tomas Häyryn mukaan RG Line voi tehdä uusia esityksiä, joilla liikennöinti pystyttäisiin turvaamaan. Vaasan kaupungin ohella tärkeitä tahoja asiassa ovat Uumajan kaupunki ja Suomen valtion erityisrahoituslaitos Finnvera.

RG Linen aluksella on ollut töissä viitisenkymmentä henkeä ja maissa kuusi kokopäiväistä sekä tuntityöläisiä.

(KL / STT)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*