Tuoko valokuitu kylille säpinää? kysyy Vaasan yliopiston tutkimus. (kuva: Jorma Ylönen)

Vaasan yliopiston hankkeessa tutkitaan, tuovatko valokuituyhteydet maaseudulle lisää asukkaita ja yritystoimintaa.

– Pinta-alaltaan laajan ja maaseutumaisen valtion asuttamista ei voi perustella enää yksin itseisarvona. Nyt tulisikin katsoa tulevaisuuteen ja pohtia, miten hajallaan olevat paikalliset resurssit, osaaminen ja laajat luonnonvaraiset alueet kytketään yhteiskunnan ripeästi digitalisoituviin rakenteisiin, sanoo projektia johtava yliopistonlehtori Ilkka Luoto Vaasan yliopistosta.

Tutkimuksessa selvitetään kylien ja kuntien suhteellisen aseman muutoksia tilanteessa, jossa valokuituverkkoyhteyksiä suunnitellaan tai niitä on perustettu tutkimusalueille.

– Lähtöoletuksena on, että verkkoyhteydet vaikuttavat asukkaiden ja yrityksien sijaintipäätöksiin, toimintaedellytyksiin sekä viihtyvyyteen maaseutualueilla, Luoto sanoo.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Aineistona käytetään kahdeksalta eri puolilla maata sijaitsevalta alueelta koottavaa haastattelu- ja tapaustutkimusmateriaalia.

Luoto kertoo, että tutkimushankkeessa pyritään vastaamaan siihen, miten maaseudun eri toimijatahot ja yritykset ovat kyenneet tarjoamaan sekä käyttämään digitaalisia palveluja ja säilyttäneet tai peräti synnyttäneet uusia toimintaedellytyksiä maaseudulle.

Toinen tärkeä tutkimuskysymys on se, millaisia saavutettavuuden muutoksia kuituverkko-osuuskuntien perustaminen aiheuttaa paikallisesti.

Hanke kestää ensi vuoden syyskuun loppuun saakka. Sen rahoittajana on maa- ja metsätalousministeriön maatilatalouden kehittämisrahasto. Tutkimuksen tekee Vaasan yliopiston aluetieteen yksikkö.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. It sounds so cold where you are…stay warm! You were so critveae in coming up with something good to eat. I know it can be hard when you are stuck inside, but you did a great job.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*