Vaasassa uskotaan akkuteollisuuden mahdollisuuksiin. Seuraavaa isoa hanketta viedään eteenpäin suomalais-intialaisin voimin. (Kuva: Vaasan kaupunki)

Kun yksi jättää, niin toinen ottaa. Näin on käynyt myös Vaasaan suunnitellun akkuteollisuustuotannon suhteen. Puolitoista vuotta sitten Johnson Matthey-yhtiö ilmoitti Vaasan olevan yhtiön valinta kestävän akkumateriaalitehtaan sijoituspaikaksi. Sittemmin yhtiö myi akkuliiketoimintansa, eikä hanke edennyt sen pidemmälle.

Nyt Suomen valtion omistama Suomen Malmijalostus Oy ja Epsilon Advanced Materials ovat solmineet aiesopimuksen, jonka puitteissa yhtiöt arvioivat mahdollisuuksia perustaa Vaasaan anodimateriaalitehdas. Tehtaalle on varattu GigaVaasa-alueen tontti, joka vapautui Grafintec Oy:n ja Epsilon Advanced Materialsin yhteistyön loputtua 25.8.2022.

-Olen erittäin tyytyväinen siihen, että GigaVaasa-alue kehittyy suunnitellusti arvoketjun täydentyessä myös anodimateriaalituotannolla. Yhteistyö Epsilonin ja Suomen Malmijalostuksen kanssa on ollut tuotteliasta ja erittäin toimivaa, kertoo Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry.

Suomen Malmijalostuksen tiedotteessa kerrotaan, että tehdashanketta koskeva yhteistyö alkaa ympäristövaikutusten arviointiohjelman valmistelulla. Tavoitteena on käynnistää hanketta koskeva YVA-menettely alkuvuodesta 2023 jättämällä YVA-ohjelma yhteysviranomaiselle.  

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Eurooppaan on tällä hetkellä suunnitteilla noin 1 200 gigawattitunnin akkukennotuotanto tämän vuosikymmenen loppuun mennessä, mikä edellyttää vahvaa akkumateriaalien tuotantoa. Olemme Epsilonin kanssa ensimmäisten joukossa aloittamassa litiumioniakkujen anodimateriaalin tuotantoa koskevan hankkeen. Suomen Malmijalostuksen näkökulmasta tämä hanke täydentää jo pidemmällä olevia katodimateriaalihankkeitamme, toteaa Suomen Malmijalostuksen akkuliiketoiminnan johtaja Vesa Koivisto.

Tänään perjantaina julkistettu aiesopimus ei ole ainoa akkuteollisuuteen liittyvä hanke Vaasassa. Yrityksen varaama tontti numero 18 sijaitsee lähellä FREYR Batteryn akkukennotehdasta varten varaamaa tonttia.  FREYR Batteryn hanke on tällä YVA-vaiheessa.

Suomen Malmijalostus Oy on valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, joka huolehtii valtion kaivosalan omistuksista sekä kehittää kotimaista kaivos- ja akkutoimialaa. Yhtiö sai nykyisen toimintamandaattinsa ja nimensä vuoden 2018 kesäkuussa. Sitä ennen se toimi vuodesta 2015 alkaen Terrafame Group Oy -nimellä ja keskittyi Terrafame Oy:n emoyhtiön tehtäviin.

Epsilon Advanced Materials on puolestaan Epsilon Carbon Private Limitedin tytäryhtiö. Yhtiöllä on Intian ensimmäinen hiilipohjaisten kemikaalien tuotantointegraatti, joka sijaitsee lähellä raaka-ainelähteitä ja hyödyntää täysin integraatin sisäisiä syöttömateriaaleja. Vuonna 2018 perustetun Epsilon Advanced Materialsin visiona on kehittää ja valmistaa innovatiivisia, tehokkaita ja laadukkaita hiilituotteita litiumioniakkujen anodeihin.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*