Tiina Isotalus ja Jyrki Liikka ovat innoissaan ensimmäisestä jaksosta. Tuottaja Sami Kuusela suhtautuu sympaattisesti pienten kuntien isoihin huoliin. Kuva: Tekijät, Kuntalehti

Olli Sahimäki on ehtinyt tehdä kaikenlaisia valituksia lähes 20 vuotta. Häntä on kutsuttu ”maankuuluksi sarjavalittajaksi” sekä ”päättäjien vahtikoiraksi”, joka on onnistunut kaatamaan useita kaupunginvaltuuston päätöksiä korkeimmassa hallinto-oikeudessa asti.

Viimeksi tähtäimessä ovat olleet Ähtärin eläinpuiston pandat, jotka tupsahtivat paikkakunnalle tammikuussa 2018. 

Syyskuussa kaupunki päätti, että lutuinen pandaduo Pyry ja Lumi lennätetään takaisin Kiinaan vuoden loppuun mennessä.

”Siinä sitä ollaan!” 

Energiaa Sahimäeltä asioiden perkaamiseen löytyy.

–  Sitä ollaan vähän niin kuin pakkosaumassa, sillä muuten olisi mennyt koko touhu hulluksi, sanoo 75-vuotias Sahimäki, jonka Päättävät elimet tavoitti metsätöiden keskeltä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Valitusrumba on aina iso urakka.

–  Vastenmielistähän se on, kun aina pitää tehdä valituksia ja muutoksenhakuja. On mietittävä kaksi viikkoa kovasti, mitä papereihin laittaa. 

Sahimäki on tehnyt hallinto-oikeuteen kymmenkunta valitusta Ähtärin kaupunginvaltuuston pandapäätöksistä. Hallinto-oikeuden mukaan valtuusto on muun muassa myöntänyt pandatalolle takauksen ilman tietoa vastavakuuksista. 

Pääosan esittäjä Ähtärissä. Kuva: Kuntalehti.

Sahimäen läpi menneistä valituksista suurin osa on mennyt läpi siksi, että valmistelussa on tehty virheitä.  

Tiedossa on, että eläinpuisto hakee velkasaneeraukseen pääsyä turvatakseen toimintansa. Ähtärin Kaupunki omistaa eläinpuistoyhtiön lähes kokonaan.

Sahimäen mukaan pandaseikkailu jättää jälkeensä velkaa yli 20 miljoonaa euroa. Muitakin velkoja kaupungilla on. 

–  Kaupungin budjetti on 23 miljoonaa euroa. Siinä sitä ollaan, Ähtärin näyttää käyvän huonosti.

Vaatimattomillakin matematiikan taidoilla siunattu ihminen ymmärtää, että yhtälö on lähes mahdoton potenssiin kaksi.

–   Edessä saattaa häämöttää kuntaliitos, ei siinä pirukaan auta, arvioi Sahimäki.

Luonteva suunta olisi länteen. Katse kohdistuu Alavudelle, jonka kanssa on tehty jo paljon yhteistyötä.

Lue lisää tästä jutustamme: Ihmeellisiä tarinoita eri puolilta Suomea – “Leikittelemme tylsyydellä, paikallisuudella ja ankeilla kunta-asioilla”

Muutoksenhaku on turvattu laissa

Pohdintaan kuntavaaliehdokkuudesta Sahimäellä on selkeä kanta.

–  En lähde siihen, tulisi vaan tappelua valtuustossa. Joutuisi yötä päivää miettimään asioita. Nyt kumminkin pääsee vähemmällä. 

Demokratiaan kuuluu, että kuntien päätökset ovat läpinäkyviä ja niihin voi hakea muutosta.  Oma kysymyksensä on, mikä on niin sanottu turha valitus.

Pieni kuntalainen saattaa arkailla valittamista eikä ryhdy toimeen, vaikka sydän sanoo toisin. 

–  Rohkeasti vaan, laissa on turvattu muutoksenhaku, ei sitä pelätä tarvitse. Minulla ei ole ollut koskaan mitään pelkotiloja. Minä laitan paperit menemään, kun olen sillä päällä. Se millä päällä poliitikot ovat, ei vaikuta minuun mitenkään.

Tällä hetkellä Sahimäellä on vetämässä kaksi valituslupahakemusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kirjoittanut: Tiina Isotalus ja Jyrki Liikka. Seuraa Päättävät elimet -podcastin sisältöjä ja tekemistä myös somessa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*