Kaavilla jäi haaveeksi perusterveydenhuollon ja hammashoidon kilpailuttaminen. Yhteistyön Kysterin kanssa on jatkuttava. (Kuva: Helena Miettinen)

Valtioneuvosto on tyrmännyt Pyhäjärven kaupungin ja Kaavin kunnan aikeet irtautua tämänhetkisestä sote-palvelujen yhteistoiminta-alueesta. 5 300 asukkaan Pyhäjärvi halusi heittää hyvästit Peruskuntapalveluyhtymä Selänteelle ja 3 000 asukkaan Kaavi halusi irtautua Kysteristä.

Valtioneuvosto muistuttaa, että laki velvoittaa pienet kunnat järjestämään sote-palvelut siten, että väestöpohja on vähintään 20 000 asukasta. Lain mukaan yhteistoiminta-alueita ei saa purkaa ennen vuotta 2020.

Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että molempien kuntien kohdalla irtautuminen yhteistoiminta-alueesta vaikeuttaisi sekä kunnan omien sote-palvelujen järjestämistä että yhteistoiminta-alueen toimintaa.

Paljon kiitoksia

Kaavin kunta olisi halunnut irtautua Kysteristä voidakseen kilpailuttaa perusterveydenhuollon ja hammashoidon. Valtioneuvoston mahtikäskyllä yksityistämishaaveet saavat jäädä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Paljon kiitoksia. Tämä päätös merkitsee meille 2–3 miljoonan euron lisälaskua. Sen verran olisimme voineet säästää, jos vertaa millaisiin säästöihin palvelunsa yksityistänyt Rantasalmi on päässyt, kunnanjohtaja Ari Sopanen ynnäillee.

– Kyllä tässä on kunnallinen itsehallinto unohdettu ja tällä päätöksellä vaarannetaan itsenäisen kunnan tulevaisuus. Ymmärrän kyllä, että olemassa on jokin laki, johon vedotaan, mutta kun sitä lakia ei ole tähänkään mennessä tarvinnut kaikkien kuntien noudattaa. Tämä on meille erittäin suuri pettymys, kunnanjohtaja Sopanen jatkaa.

Jatketaan sitten

Pyhäjärvellä suunnalla valtioneuvoston ratkaisu otettiin päätös sen sijaan rauhallisemmin vastaan.

– Mitään peruuttamatonta ei palvelujen suhteen ole tehty. Tämä päätös oli oikeastaan odotettavissa, kun ministeriö alkoi asiaa selvittää. Minulle tämä ei henkilökohtaisesti ollut mikään suuri yllätys, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Tikanmäki (kesk.) kommentoi päätöstä tuoreeltaan Kuntalehdelle.

Pyhäjärvisten halua irtaantua yhteistyöstä Selänteen kanssa kumpusi tunteesta, jonka mukaan huonoista palveluista maksetaan turhan kallista hintaa. Sivusta seurattuna myös keskusteluyhteydessä vaikutti väliin olevan osapuolten välillä ongelmia.

– Kyllä meillä keskusteluyhteys on ollut koko ajan. Ehkä sitä tilannetta on vähän provosoitu jostain suunnasta. Nytkin meillä on sovittu palaveri, jossa asioista keskustellaan, Tikanmäki kertoo.

Linkki valtioneuvoston sivuille

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. On sentään hyvä että valtioneuvosto otti tiukan kannan Kaavin asiassa , koska kunnasta ei näytä löytyvän järkevään päätökseen ymmärtävää porukkaa. Kunnanjohtajalle vaan vielä lisäksi että kun valtiovallalta on tullut jo aiemmin viestit, joihin viesteihin ei kuulu vastata ” me tehdään mitä halutaan ” nyt sen näit teetkö mitä haluat, joka härälle länget löytyy. Tehkää päättäjät niitä päätöksiä mitkä ymmärrätte.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*