Rajaseudun sotahistoria kiinnostaa ja monet taistelupaikoista ovat helposti tavoitettavissa. Sotahistorian opas Lassi Piirainen tuntee Kuhmon talvisodan aikaiset taistelut perin pohjin. (Kuva: Pekka Moliis)

Ukrainassa soditaan, mutta meillä Suomessa saadaan nauttia kesälomista rauhassa. Tilanne Euroopassa on kuitenkin muuttunut rajusti ja Suomen ulkorajakin on nykyään Naton ulkoraja. Samalla yhä useammat alueille matkustavat haluavat tutustua siihen, mitä rajalla ja sen läheisyydessä olevilla taistelupaikoilla tapahtui vuosina 1939-1944.

Suomen itärajalla kiemurteleva Via Karelia-matkailutie muodostuu kahdesta osasta eli Runon ja Rajan tiestä, sekä Karjalan kirkkotiestä. Tämän itäisen reitin varrelle osuu monet taistelupaikat, joissa taisteltiin Suomen kohtalosta. Mielenkiintoisia tarinoita ja uutta tietoa on tarjolla esimerkiksi Kuhmon talvisodan taisteluista.

-Viime viikko oli opashommissa kaikkien aikojen kiireisin. Siellä oli sotahistorian harrastajia, eläkeläisiä ja ihan tavallisia perheitä. Toimin oppaana myös ulkomaalaisten ammattisotilaiden ryhmälle, kun kävimme Kainuun prikaatissa harjoitelleen yhdysvaltalaisen 10. vuoristodivisioonan sotilaiden kanssa Suomussalmella Raatteen tiellä, kertoo väitöskirjatutkija, sotahistorian opas ja majuri evp. Lassi Piirainen.

Kainuun ja Pohjois-Karjalan suunnalla toimiva Idän Taiga ry on yhdessä alueella toimivien matkailuyritysten kanssa tehnyt tuotekehitystyötä sotavuosiin liittyvien matkailutuotteiden parissa. Kiertomatkoilla uusiin tuuliin -hanke on antanut mahdollisuuden maakuntarajat ylittävien kiertomatkatuotteiden tuotteistamiseen ja markkinoimiseen.

Mainos



Idän Taiga ry:n toimintaa pyöritetään pääosin Kuhmon kaupungin ja Suomussalmen kunnan rahoituksella. Myös jäsenyritykset maksavat osansa yhteismarkkinoinnista.

Kuhmo jäi tuntemattomaksi

Lassi Piiraisen vetämät opastetut retket Kuhmon talvisodan aikaisille taistelupaikoille ovat yksi uuden matkailuhankkeen aikana kehitetyistä tuotteista. Kuhmossa talvisodan rajut ja runsaasti kaatuneita vaatineet taistelut jatkuivat aina rauhantuloon saakka, mutta ne ovat jääneet julkisuudessa selvästi jälkeen pohjoisen naapurin Suomussalmen taisteluista.

-Suomussalmella Suomi oli selvä voittaja taisteluissa. Täällä ei selkeää voittajaa taisteluissa samalla tavalla löytynyt. Kun rauha tuli, niin osa joukoista oli sekaisin naapurin joukkojen kanssa. Kun Suomussalmella taistelut olivat kuukaudessa ohi, niin sinne oli helppo viedä ulkomaalaisia toimittajia katsomaan tuhoja ja tarina levisi maailmalle. Vastaavasti en ole nähnyt missään ulkomaalaisessa lehdessä juttuja Kuhmon taisteluista, Piirainen kertoo.

Naisten rooli sotavuosina

Kainuun ja Pohjois-Karjalan suunnan matkailuihmiset haluavat nostaa ”sotatuotteissaan” esiin myös naisten roolin kovina sotavuosina. Uusi näkökulma tuo esille mitä rajaseudun siviilit tunsivat, kun sota raivosi omissa kotimetsissä.

Lempin tarina kertoo Juntusrannan Arolassa asuvan Seppäsen perheen kokemuksista sodan ensimetreillä. Lempi lähti potkukelkalla lastensa kanssa varoittamaan suomalaisia sotilaita naapurin hyökkäyksestä rajan yli.

Sodan taakka -monologi puolestaan vie kuulijat eteenpäin sodan ajan naisten monenlaisiin tilanteisiin. Pohjois-Karjalan puolelta löytyy evakkokyläkierros, jonka aikana tutustutaan sotien jälkeen jälkeen syntyneeseen Rasinmäen kylään, joka on Suomen suurin siirtokarjalaisten korpeen raivaama asutuskylä. Kylään perustettiin vuonna 1948 kaikkiaan 46 tilaa ja evakkojen myötä Valtimon kunnan väkiluku nousi yli tuhannella asukkaalla.

-Ukrainan sodan johdosta suomalaisissa on herännyt kiinnostus omia juuria kohtaan. Ulkomailta tuli Ukrainan sodan sytyttyä kyselyjä, että voiko maksetut matkat peruuttaa, mutta me vakuutimme, ettei täällä mitään sotaa käydä. Syksyn matkailumessuilla nähdään, mikä vaikutus Suomen liittymisellä Natoon on meidän matkailuyritysten kannalta, Jaana Keränen Idän Taiga ry:stä kertoo.

Kesälomareissun pysähtymisvinkkejä Via Karelian varrelle

Virolahden bunkkerimuseo, Virolahti

Kollaa ja Simo Häyhä museo, Rautjärvi

Miehikkälän Salpalinja-museo

Taistelijan talo Hattuvaarassa, Ilomantsi

Rajakenraalin maja, Ilomantsi

Kuhmon talvisotamuseo

Talvisotamuseo Raatteen Portti, Suomussalmi

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*