kuva: Vuokko Jaakkola/Varkauden kaupunki
Kaupunginarkkitehti Satu Reisko (vas.), kaavasuunnittelija Markus Aittola ja kaavasuunnittelija Laura Backman kuuntelivat kuntalaisten kaavoitusnäkemyksiä Varkauden kirjastossa maanantaina.

Varkauden kaavoittajat laskeutuvat kuntalaisten pariin kuluvana syksynä. Uuden Vetovoimakeskukseksi nimetyn hankkeen suunnitteluun haetaan asukkaiden ja yrittäjien näkemyksiä keskustelutilaisuuksissa, facebook-keskusteluissa ja henkilökohtaisissa tapaamisissa.

– Kaavoitushankkeisiin kuuluvat jo lain mukaan kuulemistilaisudet, mutta nyt lähdemme ensimmäistä kertaa tällä tavoin jalkautumalla hakemaan näkemyksiä. Jos on halukkaita, voimme mennä vaikka koteihin tai kerhotiloihin kertomaan, mistä hankkeessa on kyse, kertoo kaupunginarkkitehti Satu Reisko.

Miksi näin tehdään? Reiskon mukaan siksi, että viralliset kuulemistilaisuudet eivät ole osoittautuneet parhaiksi väyliksi näkemysten keräämiseen.

– Tämä on joustavampi ja inhimillisempi tapa, jota on ainakin hyvä kokeilla. Kuulemistilaisuudessa kynnys kommenttien ja kysymysten esittämiseen voi olla korkealla.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Vetovoimakeskus sijoittuu aivan vitostien varteen rakentamattomalle alueella. Kyseessä on noin 25 000 kerrosalaneliön hanke. Alueelle siirtyisi muun muassa S-ryhmän Prisma.

– Erityinen huoli asiassa liittyy siihen, että ollaanko nyt tekemässä kauppakeskusta, joka vaikeuttaisi muualla kaupungissa sijaitsevien kivijalkaliikkeiden toimintaa. Sellainen ei ole tavoitteena, vaan pyrkimyksenä on luoda elämyskeskus, joka pikemmin tukisi muuta kaupallista toimintaa kaupungissa

Maanantaina kirjastossa pidetty keskustelutilaisuus keräsi koolle kolmisenkymmentä kaupunkilaista. Tiistaina pidetty Facebook-keskustelu jäi sen sijaan hiljaiseksi. Kaavoittajien kiertue on yksi osa Varkauden kaupungin Osallistu oikeesti! -asukastilaisuuksia, joita kaikki toimialat ja yksiköt voivat järjestää.

– Tilaisuuksia järjestetään tiheään tahtiin tarpeen tullen, Varkauden osallisuuskoordinaattori Vuokko Jaakkola kertoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*