Maakunta- ja sote-lait lähtevät lausuntokierrokselle keskiviikkona. Kuopiossa Pohjois-Savon maakuntauudistuksen aluetilaisuudessa puhunut kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen painotti tilaisuudessa lausuntokierroksen olevan kaikkea muuta kuin pelkkä läpihuutojuttu.

Luettavaa ja lausuttavaa riittää, sillä yli 800 sivun lakipaketti sisältää 590 pykälää.

-Lausuntokierroksen on oltava aito. Jo nyt näissä maakuntatilaisuuksissa on tullut esiin samoja asioita, joihin meitä pyydetään puuttumaan, ministeri Anu Vehviläinen painotti.

Täysin valmis ei lakipaketti ole vielä lausuntokierrokselle lähtiessään. Lausuntoaikaa on kymmenen viikkoa ja lisää tietoa hallituksen suunnitelmista tulee vielä matkan varrella. Yksi avoimista asioista on ylimääräisten sote-kiinteistöjen kohtalo.

-Lain valmistelussa on lähdetty siitä, että tulevat maakunnat vuokraavat kaikki käytössä olevat sote-kiinteistöt kolmeksi vuodeksi. Kesän ajan on etsitty ratkaisuja sille, mitä tuon kolmen vuoden jälkeen tapahtuu kunnille palautuville ylimääräisille sote-kiinteistöille. Siitä tulemme kertomaan enemmän syyskuun aikana, Vehviläinen lupasi.

Johtajuutta tarvitaan

Ministeri korosti tilaisuuden avauspuheenvuorossaan kuntapäättäjien merkitystä uudistuksen toimeenpanemisessa. Hyvälle johtajuudelle on kysyntää.

-Kuntapäättäjät ovat avainhenkilöitä uuden luomisessa. He ja 220 000 maakuntiin siirtyvää työntekijää ratkaisevat uudistuksen onnistumisen, Vehviläinen painotti.

Ja vaikka valtio ylhäältä ohjaa ja määrää, niin kaikkia maakuntia ei voi samaan kuosiin puristaa.

-Ajattelen kauhulla sitä tilannetta, että meillä olisi 18 samanlaista maakuntaa. Maakuntien erityispiirteet on huomioitava, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen totesi tänään Kuopiossa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä