Kouluja varhaiskasvatus ovat näkyvästi esillä vihreiden kuntavaalikampanjassa.

Koulutus, ympäristö, köyhyyden torjuminen ja työllisyys ovat vihreiden kärkiteemat kuntavaaleissa. Puolue julkisti kärkiteemansa ja sloganinsa viikonloppuna. Slogan on ”Päätös on sinun”. Teemat ovat suunnilleen samat kuin eduskuntavaaleissa 2015.

Vihreitten idea on kaataa kunnissa hallituksen muun muassa koulutuksen ja varhaiskasvatukseen kohdistamat säästöt. Tätä on tehty jo kuluvalla valtuustokaudella, ja mukana on ollut myös hallituspuolueiden edustajia.

– Viestimme kuntavaaleissa on, että kunnissa voimme torjua Sipilän hallituksen tekemät kovat arvovalinnat. Se on leikannut juuri niistä asioista, joita pitäisi vaalia. Se on leikannut eniten koulutuksesta ja nuortemme tulevaisuudesta, sanoo vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö.

Vihreät haluavat palauttaa kaikkien lasten oikeuden kokopäiväiseenvarhaiskasvatukseen ja saada vähitellen varhaiskasvatuksen maksuttomaksi.

– Me torjumme myös hallituksen ajamat ammatillisen koulutuksen suurleikkaukset, jotka ajavat toisen asteen koulutuspaikat yhä kauemmas nuorista, Niinistö sanoo.

Kannatus kasvussa

Vihreitten tavoite on 14 prosentin kannatus. Mielipidetiedusteluissa vihreitten kannatus on kasvanut eduskuntavaaleista, mutta 14 prosenttiin on vielä matkaa. Ongelmana vihreillä on toisaalta se, että se saa kannattajansa liikkeelle huonommin kuin useimmat muut puolueet. Toinen ongelma on se, että se ei saa ehdokkaita kaikkiin kuntiin.

Vihreiden kannatus on perinteisesti keskittynyt suurimpiin yliopistokaupunkeihin, mutta viime eduskuntavaaleissa puolue sai ensimmäistä kertaa kansanedustajia kahdeksasta vaalipiiristä.

Mahdollisuudeksi koetaan se, että mielikuvatutkimuksissa vihreät saavat hyviä tuloksia, eli suuri osa suomalaisista pitää mahdollisena äänestää vihreitä.

Vihreiden puoluesihteerin Lasse Miettisen mukaan kannatusmittauksissa nähty vihreiden kannatuksen kasvu näkyy myös kentällä.

Valtuutettuja vihreillä on nyt noin 250, ja tavoite on kaksinkertaistaa määrä.

Helsingissä tavoitteena ykkössija

Suuri mielenkiinto vihreissä kohdistuu Helsinkiin. Mielipidetiedustelujen mukaan vihreät olisi nousemassa hyvin niukasti Helsingin suurimmaksi puolueeksi.

Helsingin vihreät valitsevat pormestariehdokkaansa tiistaina. Ehdolla ovat nykyiset apulaiskaupunginjohtajat Pekka Sauri ja Anni Sinnemäki. Pormestariehdokkaasta on tarkoitus tehdä vaaliveturi.

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Suomen tulevaisuudesta kiinnostuneiden onkin syytä tulevissa vaaleissa keskittyä kaatamaan Vihreät. Heihin meillä ei ole varaa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä