Yhteisen asiakaspalvelun pilottipisteet ovat olleet käytössä syyskuun lopulta alkaen. Valtiovarainministeriössä ollaan tyytyväisiä kokeilun alkuvaiheisiin.

Pilottipisteitä on Oulun Kiimingissä, Mikkelissä, Saarijärvellä, Paraisilla ja Pelkosenniemellä.

Reilun kuukauden aikana palvelutapahtumia kertyi vajaat 3700.

Eniten käytettiin kuntien palveluja. Niidenosuus oli vajaa kolmannes. Veropalvelujen osuus oli reilu neljännes.

Käytettävissä on myös Kelan, maistraatin, poliisin ja te-toimiston palveluja.

Mikkeliläiset olivat aktiivisimpia yhteispalvelupisteen käyttäjiä. Puolet kokeilun asiakastapahtumista tapahtui siellä.

Pilotointia seurataan keräämällä asiakaspalautetta sekä ulkopuolisen arvioinnin avulla.

 

Asiakaspalveluhankkeen sivut täällä

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä