Jotta asiaan todella sitoudutaan, on mukaan saatava kunnan johto, henkilöstö
ja luottamushenkilöt. 

– Kaikkein pahintahan tässä on, että nyt on aikamoinen epätietoisuus. Kun
epätietoisuuden lisäksi vielä valmiudet vaihtelevat, niin ihmisten
sitoutuminen tehdä näitä muutoksia on epävarmaa. Ihmisethän tämän muutoksen
tekevät ja se on aika iso kysymysmerkki, Kietäväinen muistuttaa.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja kaipaa selkeitä linjoja liitoksiin mahdollisimman nopeasti.
Esimerkiksi tieto siitä, millainen pakko tulee jos tulee, kiinnostaa
Kietäväistä.

– Toivottavasti saadaan vapaaehtoisuudella nämä hommat hoidettua ja sitä
kautta turvattua se, että ihmiset aidosti sitoutuvat tekemään nämä muutokset
ja saadaan aikaan sitä tuottavuuden nousua, jota tällä tavoitellaan.
 

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kietäväinen puhui maanantaina Mikkelissä järjestetyssä
Etelä-Savon kuntapäivässä. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja muistutti puheenvuorossaan myös
siitä, että kuntaliitokset tuottavat parhaiten toteutettunakin tuloksia
vasta muutaman vuoden kuluttua.

– Lähivuosina ennen ja jälkeen liitoksen kustannukset pyrkivät pikemminkin
kohoamaan.

(KL)

Kuntaliiton Kietäväinen: Kuntauudistus perustuttava vapaaehtoisuuteen 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*