Kunnat ovat yritysmaailman jälkeen ikään kuin toisessa aallossa tekemässä responsiivisuusmuutosta verkkosivuilleen, kertoo Hämeenlinnan kaupungin verkkotiedottaja Kaisa Paavilainen Ylelle.

Hämeenlinna avaa tiistaina 6.10. uudet laiteriippumattomat eli responsiiviset, skaalautuvat sivut. Sen verkkosivuilla on ollut 75 000–80 000 kävijää kuukaudessa.

– Entistä enemmän on myös sähköisen asioinnin palveluja. Kouluun voi ilmoittautua luuriin tarttumatta, päivähoitopaikkaa voi hakea netissä, ja uusinta uutta on minunterveyteni.fi-terveysarviointipalvelu, tähän suuntaan mennään entistä enemmän, Paavilainen sanoo.

Hämeenlinnan uutta sivustoa on kehitetty testikäyttäjien palautteen mukaan. Esimerkiksi kapulakieltä Paavilainen haluaa karsia.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Verkkokirjoittaminen on virkamiehille yllättävän vaikeaa, hän sanoo.

Myös mm. Joensuu ja Rovaniemi ovat uudistaneet verkkosivustonsa responsiiviksi.

Uutinen Ylen verkkosivuilla

Lue myös:

Selkeyden suunnittelu voi muuttaa virkakieltä huimasti

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*